Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Yhtenäistä pintaa harkitusti

Kankaanpään galleriassa on esillä Vaasan taiteilijaseuran taiteilijoiden akryylimaalauksia ja veistoksia. Kolmen tekijän yhteisnäyttely on sulava, yhtenäinen ja 1900-luvun puolivälin perinteeseen palauttava katselmus. Teoksissa on viittauksia taidehistorian eri kausilta, abstraktista impressionismista ja informalismista. Yleisilme on kaikilla kolmella tekijällä harkittu ja siisti. Väriskaalat liikkuvat murretuissa väreissä vuodenajasta toiseen. Sininen jää mieleen hallitsevana värinä. Teoksien sukulaisuus näkyy selkeästi. Kolmen taiteilijan teokset voisivat olla eri kausien tuotoksia tyylilleen uskolliselta tekijältä. Näyttely on raikas ja helppo kokemus. Esteettisyys puskee pintaan, eikä vaivaavia pohdintoja teosten takaa malta kuulla. Helppoutta ei pidä tuomita ja näyttely toimiikin Gallerian kuluneen vuoden näyttelytarjontaan sopivana hengittävänä ja kevyenä vapaajaksona. Näyttelyn teemana on eroosio, se asettuu taiteilijoiden motiiveihin ja osaltaan konkretisoituu pinnoissa ja kuvioissa. –Kauniit veden muovaamat kuviot toistuvat pehmeän dramaattisina muotoina, tulkitsee Alli Alho. –Ihmisessä tapahtuu myös tietynlaista eroosiota, burn out ja muu kulumisen tunne on läsnä, kertoo Sirpa Seppelin. Ossi Lehdon akryylimaalauksissa on geometrisiä muotoja, jotka tuovat tekijän mieleen kadonneita kyliä ja kaupunkeja. Pintojen laajuus ja yhtenäisyys ovat tekijöitä yhdistäviä, tekojäljessä on spontaaniutta, joka ei aina pääse täyteen valtaansa. Sommittelu pohjautuu pintaan ja elementtien sekä tekstuurien suhteeseen. Taideteosten eleet liittyvät vapaaseen, emotionaaliseen ilmaisuun, mutta alistuvat paljolti gallerioiden konventionaalisille perinteille.