Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Kiinteistöjen myynti jatkuu – Lohikon vanhainkoti huutokaupattavaksi

Tammikuussa asukkaista tyhjentynyt Lohikon vanhainkoti on tulossa myyntiin. Kankaanpään kaupungin tilapalvelupäällikkö Pertti Saloniemen mukaan kaupankäynti alkanee tämän kuun aikana. –Myynti alkaa näillä näkymin vielä kuluvan toukokuun aikana, mutta vielä ei ole päätetty milloin huutokauppa päättyy. Kauppa tullaan toteuttamaan samalla tavalla kun esimerkiksi edellisen kaupungin kiinteistön, Laurin koulun kaupat. –Kohteen myynti tapahtuu päätöksen mukaisesti sähköisellä huutokaupalla, kuten muitakin kaupungin kohteita on viimeaikoina myyty. Lohikon vanhainkoti on rakennettu kahdessa osassa vuosina 1941–1965 ja sitä on peruskorjattu 1990–luvulla. Kankaanpään kaupunkisuunnittelulautakunta aloitti entisen vanhainkodin korttelin asemakaavamuutossuunnittelun viime vuoden marraskuussa. Kaavamuutossuunnitelma saatiin hyväksyntäkierroksen jälkeen valmiiksi kaupunginvaltuuston kokouksessa huhtikuun loppupuolella. Kohteen kaavamuutos oli käytännössä väistämätöntä, mikäli rakennusta haluttaisiin käyttää muuhun kuin vanhainkotikäyttöön. Myös rakennusoikeudet, rakennusalat sekä tontin rajaukset edellyttivät uusintatarkastelua. Lohikon vanhainkodin käyttö vanhusten asumispalveluissa päättyi vuoden 2018 tammikuussa. Lohikon asukkaat muuttivat tuolloin uuteen, Kankaanpään keskustaan valmistuneeseen palvelukoti Mäntykalliokotiin.