Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Tulospalvelu

Pohjankankaalla on erilaista kuin Los Angelesissa – Arrow 18 kerää joukkoja maailmalta

KANKAANPÄÄ Paljon mediahuomiota tänäkin vuonna saanut monikansallinen Arrow 18 sotaharjoitus on kaikesta huomiosta huolimatta perinteinen sotaharjoitus, joita on järjestetty Suomessa jo vuosikymmenien ajan. Maavoimien mekanisoitu harjoitus on ennen kaikkea suomalaisten sotilaiden harjoitus. Päähuomion vievät kuitenkin Yhdysvaltain maavoimien ja merijalkaväen joukot. Maanantaina alkaneeseen harjoitukseen osallistuu noin 3 200 sotilasta, joista vain noin 200 tulee ulkomailta. Amerikkalaisten lisäksi harjoitukseen osallistuu Norjan asevoimien panssarintorjuntajoukkue. Pölyinen luutnantti astelee kuumalla Pohjankankaan hiekalla. Mies on tottunut lämpimään ilmastoon, sillä hän on kotoisin Los Angelesista. Kaikki on silti erilaista kuin Kaliforniassa. Yhdysvaltain Euroopan maavoimajoukkojen 2. ratsuväkirykmentin toisessa eskadroonassa palveleva ammattisotilas on vaikuttunut näkemästään. –Suomalaiset ovat teräviä ja osaavia sotilaita. He ovat nuoria ja palvelevat eri lähtökohdista kuin meidän sotilaamme, toteaa luutnantti Michael Cromwell . Cromwell on nyt Suomessa ensimmäistä kertaa, mutta hän tietää, miksi suomalaisten sotilaallinen osaaminen on korkealla. –Olen opiskellut historiaa collegessa ja tiedän Suomen tapahtumista toisen maailmansodan aikana. Suomalaiset ovat ylpeitä juuristaan ja tietävät mitä heidän isoisänsä viime sodissa tekivät. Siitä johtuen he ovat myös motivoituneita maanpuolustajia. Haastatteluhetkellä Cromwellilla ei ollut vielä suurta käsitystä, miten yhteistoiminta suomalaisten tai norjalaisten kanssa toimii käytännössä, sillä harjoituksen taisteluvaihe käynnistyi vasta keskiviikkoaamuna. –Mielenkiintoista nähdä, miten muut maat toimivat. Harjoittelemme kohtaamistaistelua. Sen olen jo huomannut, että suomalaiset osaavat tämän tyylisen taistelun. Itselleni tämä on hieman vieraampaa. Olemme liikkuva joukko. Meidän tehtävämme on kuljettaa joukkoja taisteluun ja toimia tukena, kertoo Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoilla operoiva Cromwell. Harjoitus koostuu kahdesta osasta: tällä viikolla taistellaan ja ensi viikolla ammutaan. Taisteluharjoitus päättyy perjantaina, jolloin muun muassa norjalaiset lähtevät kotiin. Panssariprikaati sekä Yhdysvaltain joukot jatkavat ensi viikolla vielä kovapanosammunnoissa. "Suomalaiset ovat ylpeitä juuristaan ja tietävät mitä heidän isoisänsä viime sodissa tekivät. Siitä johtuen he ovat myös motivoituneita maanpuolustajia. Simon Cromwell Luutnantti