Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Klassikko-operetti tulee JämiAreenalle

JÄMIJÄRVI OperArt Jyrki Anttilan tuottama operetti Mustalaisruhtinatar esitetään Jämijärvellä ensimmäistä kertaa tulevana kesänä. Emmerich Kalmanin säveltämä suosittu teos on täyttänyt Suomen konserttisaleja jo puolen vuoden ajan. Mustalaisruhtinatar on yksi Suomen esitetyimmistä opereteista. Tenori Jyrki Anttilan ohjelmistossa kyseinen teos on ollut jo lähes 20 vuotta, ja esityksiä on kertynyt noin 50 kappaletta. –Silti kyseinen operetti on aina yhtä mukaansatempaava, Edvinin roolissa esiintyvä Jyrki Anttila kuvailee. Jämijärvellä päärooleissa kuullaan muitakin Suomen parhaimpia operettilaulajia, kuten Tiina-Maija Koskelaa , Aki Alamikkotervoa ja Leena Reinmania . Esiintymässä ovat myös Salonkiorkesteri Operetta ja Lohjan operettikuoron jäsenistä koottu 10-henkinen lauluryhmä. Operettia tehdään isolla työryhmällä, mikä luo tuottajalle omanlaisiaan haasteita. Sekä lavasteet että esiintyjät on kuljetettava pitkiä matkoja paikkakunnalta toiseen, joten logistiikan ja majoituksen on oltava kunnossa. Jyrki Anttila huomauttaa, että omavaraiselle yksityisyrittäjälle kiertueet ovat aina taloudellinen riski. Mustalaisruhtinatar on intohimoinen rakkaustarina. Suhde varieteelaulajatar Sylvan ja aatelisen Edvinin välillä on hyvin paheksuttu, ja kielletty rakkaus luokin mitä dramaattisempia juonenkäänteitä. Teos on täynnä operettikirjallisuuden klassikkomelodioita kuten “Muistathan kai”, “Riemumielin rinta tahtoo” ja “Heia heia in der Bergen”.