Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Susi voi tulla vastaan missä tahansa – alueellamme liikkuvat sudet ovat todennäköisesti peräisin Etelä-Pohjanmaalta.

Luonnon ja ihmisen rauhallinen yhteiselo ei koske suurpetoja. Suurpetojen liikkuminen saa ihmiset varpailleen. Alueellamme tulee vuosittain jonkin verran suurpetohavaintoja. Karhuja on Satakunnassa vähän, mutta susihavaintoja tehdään ympäri maakuntaa. Pohjois-Satakunnan pohjoisosat, kuuluvat Kauhajoella olevan susilauman reviirialueeseen, joten susihavaintoja tulee enenemässä määrin erityisesti Karviasta. Aika ajoin ihmisiin tottuneet villieläimet vierailevat myös asuintalojen pihoissa, jolloin viranomaiset puuttuvat tilanteeseen. Viime talvena Karviassa ammuttiin yksi susi, joka oli käynyt liian tuttavalliseksi ihmisten kanssa. –Vaikka pihakäyntejä on kirjattu jonkin verran, viime aikoina esimerkiksi kotieläinvahinkoja ei ole havaittu yhtään, kertoo tutkimusteknikko Antti Härkälä Luonnonvarakeskuksesta. Susi on liikkuvainen eläin. Lauman reviiri voi olla jopa tuhannen neliökilometrin kokoinen alue. –Lauma liikkuu ja saalistaa omalla reviirillään. Reviirin ulkopuolella havaitut sudet ovat yleensä yksin liikkuvia yksilöitä. Käytännössä susi voi tulla vastaan missä tahansa, koska yksinäisiä susia liikkuu laajoilla alueilla. –Esimerkiksi Kankaanpäässä ja sen lähialueilla tehdyt susihavainnot ovat olleet yksin liikkeellä olleita yksilöitä, kertoo Härkälä. Susilauman metsästäminen ei Härkälän mukaan näy esimerkiksi valkohäntäpeurojen kantojen romahtamisena. –Vaikka susikanta on viime vuosina lisääntynyt Lounais-Suomessa, myös valkohäntäpeurojen määrä on kasvanut. Lauman reviiri on kuitenkin sen verran iso alue, että suurta poikkeamaa ei pääse syntymään. Reviirin ydinalueella peurakanta voi olla pienempi kuin alueen reunoilla, mutta koko reviirialuetta tarkastellessa suden vaikutus peurakantaan on hyvin pieni, kertoo Härkälä. Vuodenaika vaikuttaa hieman saaliseläinten määrään. –Syksyllä ja talvella, jolloin lauman pennut ovat jo isoja myös saalistuspaine leviää isommalle alueelle. Susi ei kuitenkaan koskaan metsästä reviiriään tyhjäksi. Pohjois-Satakunnan osalta susitilanne on varsin rauhallinen. Maakunnan ykkössusijengi löytyy Etelä-Satakunnasta, missä majailee niin kutsuttu Köyliön susilauma. Köyliön sudet ovat aiheuttaneet ongelmia reviirillään jo vuosikymmenen ajan. Isoimmat vahingot sudet aiheuttivat kesällä 2008, jolloin lammasteurastamo Lallin lammas menetti 65 uuhta ja karitsaa susien hyökättyä laitumella olleiden eläinten kimppuun. Susilauma on käytännössä lopettanut lampaiden pidon reviirinsä alueella. Sudet ovat hyökänneet myös useiden koirien kimppuun, joten koirat pidetään nykyään öisin sisätiloissa Köyliön alueella. Etelä-Satakunnassa ihmiset ovat oppineet elämään rinnakkaiseloa susien kanssa ja suuremmilta konflikteilta on viimeisen vuoden aikana vältytty, vaikka susi median hampaissa lähes jatkuvasti onkin. Ihmiset tietävät susien olevan siellä ja ne ovat saaneet pesiä rauhassa. Tällä hetkellä tarkkoja susimääriä ei vielä osata sanoa. Luonnonvarakeskus julkaisee uusimmat tilastot kesäkuussa. Vuoden takaisten tilastojen mukaan Suomessa oli vajaat 200 yksilöä ja 14 laumaa. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa laskettiin olevan noin sata yksilöä. Kanta kasvoi muutaman vuoden voimakkaasti. Kantahuippu osui vuoteen 2006, jolloin maassamme laskettiin olevan noin 250 sutta. Huippuvuoden jälkeen kanta lähti laskuun. Vuodesta 2013 lähtien susikanta on ollut kasvussa. Lisätietoja susikannasta löytyy Luonnonvarakeskuksen verkkosivuilta osoitteesta www.luke.fi/susi Alueellamme liikkuvat sudet ovat pääosin yksin liikkuvia yksilöitä. Karvian pohjoisosat kuuluvat Kauhajoella olevan susilauman reviiriin. Siksi Karviassa tehdään enemmän susihavaintoja kuin muualla alueellamme. Susilauman reviiri on yleensä noin 700–1000 neliökilometrin kokoinen. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan susikanta on lähes kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Vuoden 2016 tilastojen mukaan Suomen susikanta on vajaat 200 yksilöä. Kanta on vahvin Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Läntisen Euroopan suurin susikanta, noin 2 500 eläintä, elää Espanjassa. "Vaikka susikanta on viime vuosina lisääntynyt Lounais-Suomessa, myös valkohäntäpeurojen määrä on kasvanut. Antti Härkälä