Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Aurinko pilasi Haminan ja KaMan tärkeän taiston: ”Ihan sama pelasiko silmät auki vai kiinni”

Superpesis sai melkoisen murheenkryynin Vallikentästä, kun Haminan Palloilijat palasi täksi kaudeksi pääsarjatasolle liki parin vuosikymmenen poissaolon jälkeen. Kaakonkulmalla pelattiin tiistaina toinen pääsarjaottelu pariin päivään, joka kesti kolme ja puoli tuntia. Kesto ei Vallikentällä ole pelien ongelma vaan se, ettei keväisillä otteluilla ole loppuvaiheissaan mitään tekemistä urheilun kanssa. Haminan Palloilijat voitti satakuntalaiset lukemin 2–1 (6–4, 6–8, 0–0, 5–2), kun pelin jälkimmäisellä puoliskolla ei kolmospuolella ja erityisesti kopparin tontilla nähnyt palloja matalalla mollottavan auringon takia juuri lainkaan. –Kädet ristissä piti olla, ettei kenellekään kävisi pahasti. Nämä ottelut pitäisi aloittaa aikaisemmin tai tehdä muuten asialle jotain, kritisoi KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen . KaMan pisteen arvoinen sankari oli pitkälti ykköskärki Teemu Rouhiainen (2+0/5), joka sivalsi tyhjän kentän kunnarin molempien jaksojen alussa. –Kopparille oli tänään oikeastaan ihan sama, pelasiko silmät auki vai kiinni, kommentoi KaMan parhaana palkittu Rouhiainen, kakkoskoppari. Kai olet sentään tyytyväinen, ettet pelaa kolmoskopparina? –Sai siellä palloa etsiskellä ilmasta kakkospuolellakin. Onneksi yhtään lyöntiä ei tullut pahasti laakana kohti! Kotiutuskisa meni vitsin puolelle Koomisinta kamppailussa oli kotiutuskisa. Avaavalla HP siirtyi viimeisenä lyöjänä olleen Ville Aallon kunnarilla johtoon 5–0, kun KaMan kolmoskoppari Topias Lilja ei nähnyt palloa lainkaan. Viiden juoksun johdossa ja KaMan aloittajan Jouni Itävalon epäonnistuttua kotiutuksessa HP torjui satakuntalaisten neljää viimeistä lyöjää rajoilla seisten. –Olemme hävinneet välillä pelejä auringon takia, mutta en ole ottanut asiaa esille, puolustautui HP:n imatralainen viuhkamies Petri Pulliainen . Ennen auringon astumista päärooliin Vallikentän yleisölle tarjoiltiin runsaasti dramatiikkaa. KaMa hukkasi avausjakson voiton käytännössä HP:n viimeisellä lyönnillä, kun Janne Leppälän kumura kantoi kahden palon ajossa Liljan yli takarajalle. –Samanlainen lyöntini on uponnut Liljalle aiemminkin, käänteli Koskenkorvalta Haminaan siirtynyt Leppälä veistä haavassa. KaMa voitti toisen jakson auringon ansiosta, kun jokeri Miikka Riikosen lyönti (1+3) neljännessä vuoroparissa kahden palon ajossa katosi aurinkoon isäntien kolmoskoppari Valtteri Hämäläiseltä . Kunnarilyönneistä huolimatta illan erikoisin juoksu oli KaMan jokerin Joonas Peltomäen avausjaksolla tuoma vapaataivaljuoksu. HP:n lukkari Matias Hangasmaa heitti Riikosen lyöntivuorolla taktisen väärän kotipesän ja myös ulkokentän ulkopuolelle, jolloin väärä on automaattisesti kahden väärän arvoinen.