Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Kaikki lähtee hyvistä vanhemmista – junnuista ei ole pulaa

Kankaanpää on vilkas urheilukaupunki, se tiedetään ympäri Suomen. Kun avaa urheiluaiheisen keskustelun missä päin maata tahansa, puheisiin nousevat paikkakunnan hiihtäjät ja yleisurheilijat. Vahvojen yksilölajien urheilijoiden lisäksi palloilukarttakaan ei ole jäänyt paitsioon. Kankaanpään Maila tekee vahvaa juniorityötä valtakunnallisinkin mittarein, mutta hirvittävän huonosti ei mene myöskään hieman isompien pallojen parissa. Jalkapalloseura Kankaanpään Pallo on perinteinen seura, joka on perustettu jo vuonna 1961. Juniorijoukkueita viimeisten parin vuosikymmenen aikana on kuitenkin ollut vain yksittäisissä ikäluokissa. Viimeisien vuosien aikana seuran junioritoiminta on kuitenkin lähtenyt vahvaan kasvuun. Jalkapallon harrastaminen on kiinnostanut aiemminkin tasaisesti, mutta ikäluokkajoukkueiden innokkaita aloittajia ei tahtonut astua esiin. Yksi uuden ajan valmentajista on Janne Savolainen . Savolainen muutti muutama vuosi takaperin Kankaanpäähän, ja alkoi etsiä jalkapallojoukkuetta jälkikasvulleen. Hänen hämmästyksekseen joukkuetta ei niin vain löytynytkään. Ei edes Toivolan Jonille soitetun puhelun jälkeen. –Olin jo aiemminkin soitellut Jonille, ja kysellyt että koskahan on omien lasteni ikäluokan harjoituksia. Silloinhan tuli ihan yllätyksenä, että ei meillä ole tähän ikäluokkaan joukkuetta. Hän sanoi heti, että sinun tarvitsee itse lähteä vetämään joukkuetta, ja tässä nyt olen, kertoo Savolainen. Toivola on ollut toiminnassa mukana jo kuuden vuoden ajan. Hän on nähnyt koko seuran junioritoiminnan kehittämisen. Aina ei ole voinut sanoa, että joukkueita on riittänyt. –Silloin kun aloitin vetäjän hommissa, meillä oli noin 3-4 joukkuetta. Siitä määrä alkoi hivenen laskea, ja kaikista heikoimmalla hetkellä KaPassa toimi miesten joukkueen lisäksi vain itse vetämäni 2002-ikäluokka. Yhtenä tarkastelukohtana voidaan pitää Palloliiton niin kutsuttujen pelipassien määrää. Pelipassi on käytännössä pelioikeuteen vaadittava lisenssi, johon voidaan yhdistää myös tarvittavat vakuutukset. Viime vuoden päätteeksi KaPan pelipassien määrä oli jo 194 kappaletta. Edellisvuoteen, 2016 verrattuna, määrä oli kasvanut 83:lla kappaleella. Vaikka passien määrä ei toki kerro kaikkea, se kertoo sen, että seuran toiminta on aktivoitunut viime vuosina reilusti. Tänä vuonna lisenssien määrä tulee ylittämään jo kahdensadan rajapyykin. Tällä hetkellä seuralla on jo kahdeksan eri ikäluokkajoukkuetta, joista seitsemän on poikajoukkueita. Kyselyjä ja tunkua seuraan siis on. –Joukkueiden kokoaminen on ollut kyllä melko helppoa. Aina kun olemme saaneet jonkun innokkaan vetäjän tietylle ikäluokkajoukkueelle, siihen on löytynyt pelaajia melko helposti. Eli suoranaisesti junioreista meillä ei ole missään vaiheessa ollut pulaa, toteaa kaksikko yhteistuumin. Jalkapallokoulut pyörähtävät käyntiin 8. kesäkuuta. 2013-14- syntyneiden puolella nuoria ja innokkaita jalkapalloilijoiden alkuja on ilmoittautunut futiskouluun jo 35. Ilmoittautuneiden määrä on yllättänyt järjestäjät positiivisesti, ja tämän vuoden koulu onkin jo täynnä. Jalkapallo on helppo laji aloittaa, mutta lajissa kehittyminen ei pysähdy koskaan. –Jalkapallo on siitä mahtava laji, että se on tavallaan kauhean helppo. Jokainenhan osaa lähtökohtaisesti juosta ja potkaista palloa. Sitten kun pelaajien taso kasvaa, niin lajissa riittää edelleen haastetta vaikka kuinka pitkälle, kertoo Savolainen. Itse lajin harrastaminenkin on edullista. Varusteet ovat moniin muihin palloilulajeihin verrattuna halpoja. –Meiltäkin monesti kysytään, että tarvitseeko junnu heti nappikset ensimmäisiin harjoituksiin. Olen aina sanonut, että alkuun pääsee aina vaikka lenkkareilla tai muilla urheilullisilla kengillä, avaa Savolainen. –Ja jos 6-7- vuotiaalle ostetaan esimerkiksi nappulakengät, säärisuojat ja sukat, niin ne maksavat uutena noin 50 euroa. Se ei ole lopulta suuri investointi, täydentää Toivola Lajissa kilpaileminen on helppoa. Se tarjoaa nykypäivänä ympärivuotisia tapahtumia ja Satakunnassakin ottelumatkat ovat nuorten ikäluokissa suhteellisen pieniä. –Laji on tullut pitkälle siitä, että lokakuussa lyödään nappikset naulaan odottamaan ensi kesää. Kesäaikaan erilaisia turnauksia on ympäri Suomen käytännössä kokoajan, ja talvikautisinkin pelejä riittää myös Satakunnassa hyvin, toteaa Toivola. Kaikki lähtee kuitenkin hyvistä taustavoimista. Savolainen toteaakin lopuksi, että on kiitollinen hienolle vetäjäporukalle. –On ollut tosi hieno nähdä, että vanhempia on näin paljon eri rooleissa tukemassa ja auttamassa. Seura on perustettu vuonna 1961. Miesten edustusjoukkue pelaa Länsi-Suomen Vitosta. Pojat 2005 Pojat 2006 Pojat 2007 Pojat 2008 Pojat 2009 Pojat 2010 Pojat 2011 Pojat 2012 Tytöt 2009-2010