Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Tulospalvelu

Pomarkun monitoimihalli sai sydäniskurin – älä epäröi käyttää tarvittaessa, laite neuvoo

Nyt on Pomarkussakin julkisessa tilassa yleisön käytettävissä defibrillaattori eli sydäniskuri. Lions Club Pomarkku lahjoitti kyseisen laitteen Pomarkun Päivänä monitoimihallille. Laitteen löytää tarvittaessa hallin sisätiloista pääoven jälkeen oikealla olevasta vihreästä kaapista. Vaikka ensiapukoulutuksesta on hyötyä laitteen käytössä, periaatteessa kuka tahansa pystyy sitä käyttämään. –Kunhan virtanappia on painettu, laite neuvoo käyttäjää, sanoo ensiapukouluttaja Mika Lähteenmäki . Milloin laitteeseen sitten tulee tarttua? –Kun henkilö makaa maassa eikä reagoi herättelyyn, Lähteenmäki määrittelee. Hänen mukaansa sydäniskuria on turha pelätä, sillä se valvoo itseään, eikä sillä pysty aiheuttamaan toiselle vahinkoa. Rohkeasti siis vain käyttämään, jos tilanne osuu kohdalle. –Pomarkussakin kestää jonkin aikaa, ennen kuin ambulanssi tai ensivaste ehtii paikalle. Minuuteilla voi olla merkitystä. Sydäniskuri katkaisee tappavan rytmihäiriön. Laitetta käytetään yhdessä paineluelvytyksen kanssa, saatavien ohjeiden mukaan. Pomarkussa on ennestään sydäniskuri vpk:n käytössä. Lähteenmäki rohkaisee kauppiaita hankkimaan laitteen, sillä nykyisillä aukioloajoilla laite olisi siten hyvin saatavilla. –Karviassa on tästä hyvä esimerkki. Kauppias huolehtii myös siitä, että henkilökunta on koulutettu laitteen käyttöön, Mika Lähteenmäki tietää.