Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Video: Lunta ja jäätä on vielä metrikaupalla

Poikkeuksellisen hyvä lumitalvi näkyy hyvin vielä kesäkuussakin. Ainakin Kankaanpään kaupungin lumenkaatopaikalla. Kesäkuun alussakin alueella on vielä metrikaupalla lunta ja jäätä. Lumenkaatopaikka näyttää tällä hetkellä vielä aika lohduttomalta sotatantereelta. Auratun lumen mukana lumenkaatopaikalle kertyy valtava määrä hiekoitushiekkaa, mikä luonnollisesti jää sulavan jääkerroksen pintaan. Lumenkaatopaikalla on tähän aikaan vuodesta helposti havaittavissa myös ihmisten piittaamattomuus, sillä alueella on valtava määrä jätettä autonrenkaasta ja 120 senttiä leveästä patjasta lähtien. Nopealla alueen läpikävelyllä havaitsee helposti satoja kertakäyttöisiä pahvimukeja, juomatölkkejä ja -pulloja, kymmeniä aurausmerkkejä ja useita katukivetyksen reunakiviä. Kankaanpään kaupungin tekninen johtaja Marja Vaajasaari kertoo, että Jämintien varressa oleva lumenkaatopaikka oli viime talvena käytössä viimeistä kertaa. Suunnitelmien mukaan ensi talven lumet kerätään eri paikkaan. –Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, ensi talvena lumet kerätään niin sanotulle vanhalle maankaatopaikalle. Samalla toiminta muuttuu maksulliseksi ja on aiempaa tarkemman seurannan alaisena. Jämintien lumenkaatopaikalta ei kerätä vanhoja hiekoitushiekkoja uusiokäyttöön, vaan hiekat ja murskeet saavat jäädä maahan. Vesistöä seurataan kuitenkin tarkasti. –Alueella tehdään vesistöseurantaa, jotta mahdolliset vesistöön valuvat epäpuhtaudet havaitaan. Tällä hetkellä lumenkaatopaikalla on meneillään 4H:n järjestämä lannoitesäkkikeräys. Muuten alueella ei ole toimintaa. Myös tulevaisuus on täysin auki. –Minulla ei ole tiedossa, mitä tuolle Jämintien alueelle tapahtuu sen jälkeen, kun uusi lumenkaatopaikka otetaan käyttöön, kertoo Vaajasaari.