Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Eurovaalikone

Karvia-Päivillä uutta koettavaa – viikonlopun aikana ratkotaan sahdinvalmistuksen Suomen mestarit

KARVIA Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävillä Karvia-Päivillä on ohjelmistossa mukana jo perinteeksikin muodostunutta ohjelmaa. Tänä vuonna uutta on sahdinvalmistuksen SM-kilpailut. Karvia-Päivien toimistossa teemapäivien touhussa kesän ajan ovat kesätyöntekijät Jasmiina Yliluoma ja Heli Suoneva . Yliluoma on ollut toimistossa jo aiemmin, mutta Suoneva on mukana ensimmäistä kesää. –Ohjelma on viimeisiä muutoksia vaille valmis. Käsiohjelma on menossa piakkoin painoon ja valmistuu heinäkuun alkupuolella. Karvia-Päivillä on perinteisesti perjantaina 3. elokuuta avajaiskulkue, joka kulkee kylän halki Kirin mäelle. Sunnuntaina Karvian Kirkonkylän täyttävät markkinat. Yliluoman mukaan toripaikoista on tällä hetkellä myyty noin 70 prosenttia. Karvia-Päivien uutuus on lauantaina, kun Karviassa kisataan sahdinvalmistuksen suomenmestaruudesta. Kisojen odotetaan tuovan runsaasti yleisöä ympäri Suomen. Lauantaina ovat myös onkikilpailu, JM-kilpailut ja Annen taidekahvilassa konsertti. Unto Monosen elämästä kertovaa Kohtalon tangoa esitetään myös useampana päivänä ulkomuseoalueella. Tapahtumateltalla kuullaan viikonlopun aikana tällä kertaa Einiä, Petri Nygårdia, Murusia, Viikatetta, Charles Plogmania, Solid Basea ja Mustia Enkeleitä. Suoneva ja Yliluoma ovat myös rekrytoineet talkoolaisia Karvia-Päiville. –Heitä on saatu hyvin mukaan, mutta lisää vielä tarvitaan.