Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Aro-Heinilä on uusi nuorisosihteeri

KARVIA Kunnanhallitus äänesti Karvian uudesta nuorisosihteeristä. Annetuista 7 äänestä Tiina-Kaisa Aro-Heinilä sai 5 ääntä, Merja Vaskela yhden äänen ja Tanja-Annika Aronen yhden äänen. Kaikkiaan nuorisosihteerin pestiin tuli kaikkiaan 10 hakemusta. Heistä haastateltiin kuusi. Uuden nuorisosihteerin on määrä ottaa työ vasta elokuun alusta. Nuorisosihteeri vastaa nuorisotoimen lisäksi kulttuuripalveluista ja museotoimesta. Karviaisille tonni avustusta Karviaiset ry:lle myönnettiin 1 000 euron avustus toimintansa käynnistämiseen. Karviaiset on Kirkonkylän koulun vanha vanhempainyhdistys, jonka pohjalle on aloitettu yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen toiminnan käynnistäminen. Yhdistyksen nimi muuttuu Opinpolun vanhempainyhdistykseksi. Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa ja kehittää erilaisia yhteistyömuotoja kodin ja koulun välisen yhteistyön hyväksi. Yhdistys on kuulolla ajankohtaisissa asioissa ja välittää viestiä eteenpäin vanhemmille, koululle ja kuntapäättäjille. Yhdistys mahdollistaa sen, että vanhemmat voivat yhdistää voimansa oppilaiden ja koulun hyväksi ja lisätä kodin osallisuutta koulutyöhön opetussuunnitelman mukaisesti. Yhdistyksen on tarkoitus mahdollisuuksien mukaan järjestää toimintaa, jonka tulot on tarkoitus jakaa aina tasaisesti jokaisen luokan kesken. Lahtivajaan myönnettiin avustusta Kunnanhallitus myönsi Saran Metsästysseura ry:lle 10 000 euron avustuksen lahtivajan rakentamiseen sillä edellytyksellä, että kunnanvaltuusto päättää myöntää avustusta varten kyseisen lisämäärärahan. Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on 105 403 euroa. Hankkeelle on saatu Leader-avustusta 50 593 euroa. Lähialueella ei ole hyvää hygieenisiä tilavaatimuksia täyttävää paikkaa teurastukselle, joka tila olisi käyttövalmiina ympäri vuoden. Karjatilat voisivat käyttää lahtivajaa tarvittaessa hätäteurastukseen, ja tilaa voitaisiin käyttää myös kolarieläinten käsittelyyn. Myös villisika, jonka metsästys on lähes ympärivuotinen, on levittäytymässä alueelle, joten teurastustilaa tarvitaan muunakin kuin hirvieläinten metsästysaikana. Karvia mukaan esiselvitykseen Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntäisi 4 654 euron suuruisen lisämäärärahan Kankaanpään Aikuiskoulutussäätiön esiselvityshankkeen vaatimaa kuntaosuutta varten, sillä edellytyksellä, että hankkeelle myönnetään vähintään 70 prosentin avustus leaderista. Esiselvityksessä tutkitaan työpajan ja kierrätyskeskuksen yhteistyömahdollisuuksia harrastaja- ja ammattiteattereiden kanssa.