Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Eläinten kunnia etusijalla

KANKAANPÄÄ Uudistetun eläinten hyvinvointilain odotetaan tulevan voimaan vuonna 2020. Maa- ja metsätalousministeriö julkisti ehdotuksen lain uudistuksesta viime vuoden joulukuussa, josta se eteni lausuntokierrokselle. Uudistuksella pyritään tuomaan vuonna 1996 säädetty laki nykypäivään vastaamaan EU:n lainsäädännön vaatimuksia. SEY eli Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pullin mukaan lain lähtökohta on eläinten hyvinvoinnin ja kunnollisen kohtelun edistäminen. – Eläimen kunnioitus on uudistuksessa lähtökohtana, toiminnanjohtaja kertoo. Lakiuudistuksella halutaan taata eläinten oikeus toteuttaa lajilleen ominaista käyttäytymistä ja tarpeitaan. Eläinten vedensaanti on lain nykymuodossa ongelmallista. SEY:n mukaan riittävä veden saanti voidaan taata vain jatkuvan juomaveden säännöksellä. Suomen eläintensuojeluyhdistysten liitto eli SEY vaatii lakiuudistukselta kipulääkitystä ja puudutusta kipua tuottaviin toimenpiteisiin, kuten tuotantoeläinten kastrointiin. Uudistus kieltää emakoiden tiineytyshäkkien käytön. Emakot viettävät noin puolet elämästään itsensä kokoisessa aitauksessa, jossa sian liikkuminen on käytännössä mahdotonta. Uudistus puolittaisi tämän ajan, sillä porsitushäkit ovat edelleen sallittuja. Löytöeläinten kuljetus siirtyy uudistuksen jälkeen maakuntien vastuulle ja viranomaisilla on jatkossa oikeus puuttua eläinten jalostustoimintaan, mikäli se aiheuttaa eläinten hyvinvoinnille haittaa. SEY haluaa taata kaikkien eläinten oikeuden riittävään veden saantiin ja lajille ominaiseen käyttäytymiseen, kuteen riittävään liikkumiseen. Uudistus itsessään ei tuo eläimille oikeutta vapaampaan liikuntaan. Lakiluonnos on herättänyt SEY:n keskuudessa kritiikkiä. Maa- ja metsätalousministeriön tekemälle lakiluonnokselle toivotaankin muutoksia sen puutteellisten vaatimusten vuoksi. Laki mahdollistaa huostaanottojen kohdalla kiireisiin toimenpiteisiin ryhtymisen, ongelma on vaan siinä, että millä edellytyksillä toimintaan voidaan ryhtyä. Lakiluonnoksessa jätetään huomioimatta muitakin SEY:n vaatimuksia. Esimerkiksi vapaasti liikkuvien kissojen ja koirien tunnistusmerkintä ja leikkauttaminen jäävät tulevien lakimuutosten käsiteltäviksi. – Kotieläinten sirutus olisi kyllä hyvä uudistus, Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Kati Pulli toteaa. SEY on Suomen suurin valtakunnallinen eläinsuojelujärjestö. Järjestö edistää eläinten hyvinvointia tiedotusten, kampanjoiden, koulutusten ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen avulla. SEY aloitti toimintansa vuonna 1901. SEY:n toiminnassa käsitellään kaikkien eläinten, kuten lemmikkien, tuotantoeläinten, harraste-eläinten, koe-eläinten ja luonnon varaisten eläinten hyvinvointia. Liiton toiminta kattaa koko Suomen. SEY:n eläinsuojeluneuvojat ovat vapaaehtoisesti toimivia koulutettuja toimihenkilöitä. Suomen eläinsuojeluväkeä huolettavat muun muassa sisäsiittoiset ja epähygieeniset eläimiä rahan vuoksi kasvattavat tahot. Hannele Flinkmanin mukaan eläinsuojelussa halutaan puuttua pentutehtailijoiden ja eläinten hamstraajien toimintaan. Eläinten riittävä veden saanti on Flinkmanin mukaan tärkeä osa uudistusta. Turkistarhojen kasvatit viettävät monet talvet pelkkiä jääpaloja nuollen, eikä tuotantoeläinten juomaveden saannista ole riittävää valvontaa. – Myös jaloittelumahdollisuus on erittäin tärkeä turvata laissa, Flinkman kertoo. Eläimille tulee säätää jatkuva vedensaanti pakolliseksi pysyvissä pitopaikoissa. Eläinten pitkäaikainen paikalleen kytkeminen tulee kieltää. Turkistarhaus tulee lopettaa. Eläimille tulee taata oikeus toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Kivuliaat toimenpiteet ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä. Viranomaisille on määrättävä velvollisuus kieltää jalostus, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia. Eläinsuojeluvalvonnan on oltava tehokasta, säännöllistä ja kansalaisille avoimempaa. Lemmikkien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää pakolliseksi. Luonnonvaraisten eläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa on kiellettävä.