Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Kierrätyslietettä pellolle kesken kasvukauden

Kävelen lietteenlevityskärryn viereen karvialaisella pellolla. Odotan pistävää lietteen hajua, mikä on ominaista esimerkiksi sikaloista tuotavalle lietteelle. Liete ei kuitenkaan haise juuri lainkaan. Selitys mystiselle hajun puutteelle on looginen: liete ei tule sikalasta, vaan Honkajoella sijaitsevalta Gasumin biokaasulaitokselta. Kyseessä on kahden yrityksen välisen yhteistyön tuotos, sillä Soilfood Oy ryhtyi tekemään yhteistyötä Honkajoen biokaasulaitoksen kanssa huhtikuussa. –Biokaasulaitoksella sivutuotteena syntyvä liete on viljelijälle puhtaampi vaihtoehto kuin esimerkiki karjatilalta tuleva liete, koska biokaasulaitoksessa syntyvä liete käy läpi tehokkaan prosessiin, missä lämmöt käyvät korkealla. Sillä tavoin esimerkiksi rikkaruohojen siemenet eivät kulkeudu lietteen mukana peltoon, kertoo Soilfood Oy:n Satakunnan aluepäällikkö Aki Laaksonen . Soilfood Oy on vuonna 2016 perustettu kierrätyslannoitteisiin erikoistunut yritys joka on tänä vuonna laajentanut markkinointiaan myös Satakuntaan. Yhteistyö Honkajoen biokaasulaitoksen kanssa oli luonteva jatkumo yrityksen kierrätyslannoitteiden tuotantoon. –Honkajoen biokaasulaitos ei viime joulukuun jälkeen ole enää käsitellyt puhdistamolietettä, mikä avasi uusia mahdollisuuksia laitoksesta syntyvän lietteen jatkokäyttöön. Viljelijät eivät ole kovin halukkaita käyttämään puhdistamolietettä, sillä se rajoittaa viljelystoimenpiteitä, toteaa Laaksonen. Nykyaikaisilla levityslaitteilla lietettä on mahdollista levittää myös kasvukauden aikana. Aiemmin lietelannoituksen tekeminen ajoittui kevääseen tai syksyyn. –Oraslevitys on kiireettömin vaihtoehto lannoittamiselle. Siinä liete levitetään jo oraalle kasvaneeseen peltoon. Kone tekee viillon sänkien väliin, jolloin liete pääsee suoraan imeytymään maahan. Tällä tavoin ravinteet saadaan parhaiten kasvien käyttöön. Oraslevitystä tehtiin keskiviikkona Janne Mukkalan pelloilla Karviassa. Mukkala on aiemmin käyttänyt sianlietettä lannoittamiseen. –Tunnen yrityksen henkilöitä pitkän ajan takaa, ja päätin kokeilla tänä vuonna tämmöistä lannoitustapaa. Katsotaan sitten syksyllä, millainen ratkaisu tämä on. Ravintoarvojen puolesta olen kuitenkin luottavainen, kertoo luomuviljaa viljelevä Janne Mukkala . Lietelannoitus on nykyään yllättävän haastavaa. Karjaa pitävien maatilojen määrä on vähentynyt, joten lietettä on aiempaa hankalampaa saada. –Pelkästään viljelyyn keskittyvän maatalousyrittäjän on pakko etsiä lannoitukseen vaihtoehtoja, toteaa Mukkala. Perusidea on, että Soilfood toimittaa lietteen sovittuun paikkaan välivarastoon, mistä viljelijä itse levittää lietteen peltoon parhaaksi katsomana ajankohtana. Jos välivarastoa ei löydy, tuote tuodaan tankkiautoilla mahdollisimman lähelle levityspaikkaa. Tarvittaessa yritys myös hoitaa lietteen levittämisen. –Tässä kohteessa liete tuotiin tankkiautoilla, koska tyhjillään olevia lietesäiliöitä ei ole löytynyt varastointia varten. Etsimme koko ajan välivarastopaikkoja, joten kannattaa olla yhteydessä meihin, jos sellainen on tyhjillään, Laaksonen kertoo. Soilfood ei tarjoa ainoastaan kierrätysliettettä, vaan myös asiantuntijapalvelua. –Viljelijät kyllä tietävät, millaisia ravinteita heidän peltonsa tarvitsevat. Tarvittaessa voimme väkevöidä lietettä tuotevalikoimamme nestemäisillä lannoitteilla. Meillä jokainen työntekijä on itsekin viljelijä, joten tiedämme mistä on kyse ja pystymme auttamaan viljelijää. Soilfood Oy ryhtyi huhtikuussa tekemään yhteistyötä Gasumin Honkajoen biokaasulaitoksen kanssa. Kierrätyslannoitteisiin erikoistunut Soilfood myy biokaasulaitoksella syntyvää lietettä viljelijöille lannoitteeksi. Soilfood Oy tarjoaa lannoitteiden lisäksi myös tukea ja tietoutta esimerkiksi juuri viljeltävien kasvien ravinnontarpeesta eri maaperissä. Yritys etsii väliaikaisvarastoja lietteelle. Ilman varastoja liete joudutaan tuomaan tankkiautoilla levityspaikalle. Nykyaikaisella menetelmällä lietelannoittamista pystytään tekemään myös kasvukauden aikana. "Pelkästään viljelyyn keskittyvän maatalousyrittäjän on pakko etsiä lannoitukseen vaihtoehtoja." Janne Mukkala