Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Liikenteeseen pääsee liian lyhyellä oppimäärällä

Ajokorttilaki uudistui heinäkuun alussa. Ajokortin saadakseen ei tarvitse enää käydä autokoulussa kolmea vaihetta. Pakollisten ajotuntien määrä laskee noin puolella. Opetuksen määrän vähentyessä myös ajokortin hinta laskee, ja siitä monessa perheessä taatusti iloitaan. Nyt ensimmäistä ajokorttia hankkivan tarvitsee suorittaa enää neljän tunnin teoriakoulutus liikenteen perusteista. Mopon, mopoauton ja traktorin ajokortin samaiseksi ei vaadita enää muuta pakollista koulutusta. Henkilöauton ajokorttia varten on saatava lisäksi ajo-opetusta vähintään 10 tuntia. Toki ajo-opettaja ja oppilas voivat miettiä, missä oppilas tarvitsee lisätunteja, sillä aina on niitä jotka sisäistävät uudet asiat nopeammin kun taas toisilta se vaatii enemmän aikaa. Autokoulussa opetellaan toivottavasti tulevaisuudessakin ajamista liukkaalla kelillä ja sitä, kummalta puolen tielle loikannut hirvi pitää ohittaa. Vaaratilanteita on hyvä käydä opetusvaiheessa läpi, samoin liikennemerkit ja ryhmittäytymiset kaupunkiajossa. Uudistuksen tavoitteena on keventää säätelyä ja laskea ajokortin hintaa, mutta kaikkea ei voida mitata aina rahassa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän lisätunteja autokoulussa oleva oppilas tarvitsee, niin sitä halvemmaksi ajokortti tulee. Liikenteeseen saa nyt sujahtaa autolla aikaisempaa heppoisemmin eväin. Hirvittää, sillä lyhyellä oppimäärällä harvasta tulee mestariajajaa.