Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Uusi yleisurheilukenttä on koeponnistettu

Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja uutuuttaan hohkavalla yleisurheilukentällä kisailee yli 200 nuorta urheilijaa. Voiko kisajärjestäjä muuta toivoa? Ei oikeastaan. Sunnuntaina järjestettiin Kankaanpään uusitulla yleisurheilukentällä neljän seuran järjestämät Kankaanpää Gamesit. Kyseessä oli uusitun kentän ensimmäiset isot kilpailut, mikä toimi samalla testikilpailuna Kankaanpään seudun Leiskun, Kankaanpään Urheilijoiden, Noormarkun Nopsan ja Parkanon Urheilijoiden ensi kesänä järjestettäville 16–17-vuotiaiden SM-kilpailuun. Kilpailun järjestelyissä tiiviisti mukana ollut Marja-Liisa Kero on kisan vielä ollessa käynnissä mielissään järjestelyiden sujumisesta. –Uusi ajanottojärjestelmä ja muut jutut pääsivät nyt todelliseen testiin, eikä ongelmia ole tullut. Onnistuneen kisapäivän kruunasi vielä näin hieno sää. Kunhan nyt nuoret vain muistaisivat juoda riittävästi nestettä, toteaa Kero. Kilpailujen suuri osanottajamäärä sai myös Keron hymyilemään kilpaa auringon kanssa. –Yli 200 nuorta tekee päivän aikana yli 400 lajisuoritusta. Moni kilpailee useammassakin lajissa. Myös yleisöä on ollut varsin, parhaimmillaan katsomo oli täynnä katsojia. Kisojen sujuminen rohkaisee seura-aktiivia kohti ensi kesän SM-kisoja. –Tästä on hyvä jatkaa valmisteluja neljän seuran yhteisvoimin. Kisojen jälkeen kenttä menee pariksi viikoksi käyttökieltoon, sillä juoksurata joudutaan maalaamaan uudelleen mittavirheen takia. Katso kaikki kisan tulokset tästä linkistä .