Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Markkinat kokoavat kuntalaiset yhteen

JÄMIJÄRVI Jämin markkinoita vietettiin rauhallisissa merkeissä aurinkoisessa säässä Jämin harjun kupeessa. Jämijärven Lions Clubin ja Jämijärven kunnan järjestämillä perinteisillä markkinoilla kerättiin varoja hyväntekeväisyyteen huutokaupan, makkaran myynnin ja arvonnan avulla. Arvonnassa oli tarjolla muun muassa sähköperämoottori, lahjakortti Jätkän savusaunaan sekä lasten polkutraktori ja peräkärry. Perinteisillä markkinoilla riitti nähtävää vauvasta vaariin. Jämijärven Lions Clubin ja Jämijärven kunnan järjestämä tapahtuma keräsi noin 1000 kävijää Jämin keskusaukiolle. Jämijärven Lions Clubin ensimmäiset markkinat järjestettiin Jämin Areenalla 15 vuotta sitten, jolloin ne kulkivat elomarkkinoiden nimellä. Perinteiset markkinat on järjestetty kahden vuoden ajan totuttua aikaisemmin jo heinäkuussa. Perinteiset elokuun elomarkkinat menivät monen muun tapahtuman kanssa päällekkäin ruuhkaisen viikonlopun takia. Tapahtuma päätettiin siirtää elokuun ruuhkien vuoksi. Pienimuotoinen toritapahtuma keräsi Antero Karppisen mukaan yllättävän paljon kävijöitä paikalle. Jämin markkinat ovat kuntalaisten ja mökkiläisten kohtauspaikka, jonne tullaan viihtymään kaukaakin. Pienimuotoinen toritapahtuma keräsi Karppisen mukaan enemmän kävijöitä, kuin osattiin odottaa. Markkinoilla myytiin kaikenlaista aina perinteisistä leivistä ja mehuista muurahaisten karkotukseen tarkoitettuihin tuotteisiin. Myyntipöydillä nähtiin superruokaa, kuten kuusenkerkkämehua, yrttisuolaa ja raparperimahua. Porilainen Tiitu Vihakaran pöydällä myytiin kiinalaisia t-paitoja, reppuja, hiuspinnejä, penaaleja ja itse tehtyjä käsitöitä. Vihakara valitsi tuotteet asuessaan Kiinassa kolmen vuoden ajan. Samanlaisia tavaroita voi ostaa Animeconin kaltaisista japanilaiseen populäärikulttuuriin keskittyneistä sarjakuva-tapahtumista. –Animecon olisi ollut samaan aikaan, mutta päätettiin tulla Jämille, Vihakara toteaa. Päivän kiinnostavin tuote Vihakaran pöydällä oli moneen tarkoitukseen venyvä taikahuivi. Huivia voi Vihakaran mukaan käyttää esimerkiksi kaulahuivina, tunikana tai olkapäällyksenä. Menoa ja meininkiä tapahtumasta ei puuttunut, sillä ohjelmaa riitti kaikenikäisille. Tapahtuman viihdyttäjänä esiintyi 20 vuotta alalla taikonut taikuri Timo Tiikkainen , jonka taioissa sanomalehtikin muuttui rahaksi. Lapsille oli tarjolla myös koira-ajelua. Parkanon Seudun Mobilistit -yhdistyksen järjestämä vanhojen autojen näyttely keräsi paikalle innokkaita katselijoita. Vanhojen autojen näyttelyn vanhimmat menopelit olivat 1960-luvulla valmistettuja, ja joukkoon mahtui myös Suomessa harvinainen vuoden 1965 Chevrolet. Niinisalolaisen Raimo Koveron mukaan autoja viedään näytteille pitkin kesää. –Seuraavaksi vuorossa on Karviapäivät, Kovero kertoo. Jämijärven Lions Club on osa kansainvälistä palvelujärjestöä. Lions Club Internationalissa on 1,3 miljoonaa jäsentä. Lions Clubin tavoitteisiin kuuluu muun muassa yhteisymmärryksien luominen ja kehitys kansojen välillä sekä palvelun haluisien henkilöiden kannustus työhön kotipaikkakuntansa hyväksi.