Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Erimielisyyksiä tenniskentän hiekkanurmen korjauksesta

KANKAANPÄÄ Urheilukentän peruskorjaustyöhön sisältyi toisena kokonaisuutena liikuntakeskuksen vanhan tenniskentän perusparannustyöt. Niiden odotetaan olevan valmiita elokuun lopussa. Kenttä oli alun perin suunniteltu asfalttipohjaiseksi, mutta pinnoite muutettiin hiekkatekonurmipintaiseksi tennisharrastajien toivomuksesta. Varsinaisen urheilukentän ja tenniskentän perusparannustyöt saatiin teknisen keskuksen mukaan pienehköjä puutteita lukuun ottamatta lähes valmiiksi viime vuoden loppuun mennessä. Tenniskentän tarkastuspöytäkirjaan kirjattiin hiekkatäytössä esiintyneet puutteet. Korjaustoimenpiteet sovittiin tehtäväksi tänä kesänä. Tekonurmikentän epätasaisuus ja hiekkatäytössä esiintyneet puutteet ovat huolestuttaneet paikallisia pelaajia. –Liikuntakeskuksen kanssa on sovittu, että kenttä voidaan ottaa pelaajien käyttöön, koska pelin jälkeen pelaajat harjaavat kentän epätasaisuudet kuntoon, edesauttaen näin hiekkatäytön tiivistymistä ja samalla pienet epätasaisuudet tasoittuvat, kertoo projektin valvojarakennusmestari Jukka Tutti . Kenttä on Jukka Tutin mukaan täysin pelikelpoinen ja on ollut pelaajien käytössä jo useita viikkoja. –Lisähiekan levitys pelialueen ulkopuolelle on varsinaisen urheilukentän valmistumisen viivästymisen takia edelleen tekemättä, mutta urakoitsijan Jäämestarit Oy:n kanssa on sovittu että samaan konserniin kuuluva hiekkatekonurmien rakentaja Saltex Oy hoitaa asian kuluvalla viikolla, Tutti kertoo. Kankaanpään tennisseuran Nastaset puheenjohtaja Tero Vehkamäki ihmettelee, miksei keskeneräistä tenniskenttää ole suljettu koko korjauksen ajaksi. –Hiekkapäällyste ei peitä koko kenttää ja sen vuoksi loukkaantumisriski on suuri, hän toteaa. Vehkamäen mukaan pelaaja pystyy nyt liukumaan hiekalla hienosti pallon kurotuksissa, mutta hiekan loppuessa jalka tökkää äkillisesti. Pelaajalla on suuri riski vaurioittaa nilkkansa, akillesjänteensä tai polvensa, kun kova matto ei luista. Pelikenttää kokeilleet tenniksen pelaajat ovat tuskastuneet kentän epätasaisuuteen. –Satunnaiset tenniksen pelaajat eivät välttämättä tajua kentän vaaroja ja haluan varoittaa heitä siitä. Vehkamäen mielestä tenniskentän tilanne on verrattavissa hiihtolatuun, jolle ripoteltaisiin hiekkaa. –Kentän valmistumista on odotettu innolla koko jäsenistömme puolesta. Haluaisimme järjestää Kankaanpäässä myös Suomen Tennisliiton alaisia turnauksia, mutta tämän tasoiselle kentälle liitto ei myönnä kisoja, Vehkamäki toteaa. Kentän pinta on osoittautunut epätasaiseksi tennisseuran tilaaman mittauksen mukaan. Mittauksen on suorittanut Tampereen teknillisen yliopiston tutkija. Teknisessä keskuksessa oltiin Vehkamäen mukaan kiinnostuneita raportista. Urheilukentän ja samalla tenniskentän loppumittaustyöt tehdään elokuun loppupuolella, jolloin myös urakat vastaanotetaan. Tenniskentän kustannusarvio on noin 68.000 euroa ja urheilukentän vastaava on 1.027.000 euroa. –Loppumittausten perusteella Suomen Valtakunnan Urheiluliitto vahvistaa urheilukentän mitoituksen ja hyväksyy sen viralliseksi standardien mukaiseksi kentäksi, Jukka Tutti toteaa. "Satunnaiset tenniksen pelaajat eivät välttämättä tajua kentän vaaroja. Tero Vehkamäki