Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Tavoitteena kansainväliset areenat

KANKAANPÄÄ  Kesällä monella on enemmän aikaa harrastuksilleen tai sitten ne jäävät kesätauolle. Näin ei ole  Veera Mannisella , 16,   koska hän harjoittelee ympäri vuoden. Kesällä hän voi omistautua harrastukselleen paremmin, kun koulunkäynti ei haittaa harjoittelua. Veera on ratsastanut jo 8 -vuotiaasta asti. –Harrastan tarkalleen ottaen kenttäratsastusta, joka on yksi vaativimmista ratsastuslajeista, Manninen kertoi. Kenttäratsastajan tulee hallita kolme eri osakoetta, koulukoe, esteratakoe ja maastokoe. Kaikista näistä on päästävä läpi, jotta voi kilpailla kenttäratsastajana. Muiden lajien edustajat panostavat vain yhteen osa-alueeseen, mutta kenttäratsastajien on hallittava nämä kaikki. Lajin sanotaankin olevan kuningaslaji. Veera harjoittelee Niinisalossa, jossa hänen oma latvialainen puoliverinen hevosensa on. –Hevoseni lempinimi on Lanse, mutta oikea nimi on Lanselots II. Manninen kertoi, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa. Hänelle hankittaisiin oma hevonen tai mopoauto. Hän päätyi hevoseen, koska omalla hevosella pääsee kilpailemaan tavoitteellisemmin ja autokortin hän kumminkin ajaa 18 -vuotiaana. Lanse on ollut heillä viisi vuotta.  Veera käy talilla viikossa 6-7 kertaa. Kouluviikoilla hän tulee koulusta suoraan talille. –Kun kokeita on paljon, Lansella on kevyempää, Manninen kertoi. He harjoittelevat monipuolisesti, mutta joka päivä ei kuitenkaan treenata, sillä hevosen pitää palautua rankemmista treeneistä esimerkiksi kävelyttämällä.   –Valmentajani on Sanna Siltakorpi . Hän tulee Saksasta valmentamaan minua ja muita ratsastajia. Talvella käymme Huittisissa aluevalmennuksissa Maija Yli-Huhtalan luona, Veera selitti.   Manninen kisaa hevosellaan kansallisella tasolla. Tulevaisuudessa on tavoitteena kilpailla kansainvälisellä tasolla. Jotta voisi kilpailla, pitää olla kvaali eli osallistumislupa turvallisuuden vuoksi. Kisat kestävät yleensä päivään tai kaksi. Joko kaikki osakokeet suoritetaan samana päivänä tai ensimmäisenä päivänä koulu- ja estekoe ja toisena päivänä maastokoe. Jos ei pääse hyväksytysti läpi yhdestä lajista, kisa päättyy siihen.  Veeran tavoitteena on päästä kisaamaan PM-kisoihin eli Pohjoismaidenkisoihin ensi vuonna. Hän tulee kilpailemaan syyskuussa Harjussa SM-tason juniorkisoissa.  –Tavoite on kisata vielä junior aikana EM-kisoissa, Veera unelmoi.   –Ratsastus on opettanut minulle kärsivällisyyttä. Se on parhaimmillaan onnistumisen iloa, mutta myös epäonnistumisia pitää hyväksyä. Tärkeintä on yhteistyö hevosen kanssa, jotta suoritus olisi mahdollisemman hyvä, Manninen selittis