Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Sahdin SM-mestaruus jälleen porilaiselle

KARVIA Sahdin valmistuksen 27. kilpailu käytiin Karvialla viime lauantaina. Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 53 kilpailijaa, jotka jokainen toivat oman tuomarinsa mukaan. Lopulliseen raatiin tuomarit valikoituivat loppukilpailuun päässeestä kuudesta pitäjästä. Sahtikisan voiton vei toistamiseen porilainen Kari Harju . Harju voitti Suomen mestaruuden ensimmäistä kertaa vuonna 2012 Padasjoella. Toisen sijan nappasi sysmäläinen Arja Hellqvistt ja kolmanneksi sijoittui Hannu Siren Hartolasta. Neljänneksi sijoittui Jussi Mattila Espoosta, viidenneksi Pauli Wirman Padasjoelta ja kuudes sija päätyi Pekka Rekilälle Lempäälästä. Voittaja kruunattiin kiertopalkintona kulkevalla Sahtimestarin hatulla, puisella saunakiululla ja viidellä säkillä mallasta. Sijoille 2-6 päässeet saivat kukin yhden säkin palkinnokseen. Kaikki kilpailijat ja tuomarit saivat Karvian kunnalta turpeisen pannunalusen. Päivä sujui kilpailijoiden, tuomarien ja kävijöiden osalta rauhallisissa ja aurinkoisissa merkeissä. Eniten ongelmia kilpailijoille tuotti lämmin sää, joka vaikeutti juomien kylmänä pitämistä. Suomen sahtiseuran ja Karvian perinnejuoma ry:n järjestämä kilpailu käytiin lauantaina Karvian keskustassa sijaitsevalla Kirin lavalla. Eri puolilla Suomea järjestetyssä kisassa arvioidaan perinteisin menetelmin valmistettuja sahteja sokkotesteissä ja pienimmin pisteluvun saanut juoma voittaa. Tuomareille ratkaisevia seikkoja olivat henkilökohtaiset makumieltymykset sekä sahdin rakenne, väri ja tuoksu. Kisassa oli mukana kokeneita konkareita ja ensimmäistä kertaa kisaavia. Kilpailijat selvittivät tiensä finaaliin kahden välierän kautta. Tuomarit valitsivat voittajan makuaistin perusteella ja Harjun ylivoimaisesti voittoon yltäneessä sahdissa tuomaristoon vetosi pehmeän yrttimäinen maku, ytimekäs täyteläisyys ja juoman sopiva tummuus. Harjun viisi vuosikymmentä kestänyt harjoitus oli tehnyt tuomarien mukaan tehtävänsä. Kari Harju toivoo sahtiperinteen jatkuvan tulevaisuudessakin. Harju on opettanut sahdin valmistusta Perinneyhdistys Kuurna ry:ssä myös nuoremmille polville. Kuurnan perustajajäseniin kuuluva isojokelainen sahtimestari Hannu Väliviita on ylpeä Harjun suorituksesta. –Kari on jo kolmas kuurnalainen, jolla on tuplamestaruus, Väliviita toteaa. Sahti on tuplamestari Harjun mukaan juoma, joka soveltuu monenmoisiin tilaisuuksiin. –Olen kiertänyt kisoja jo monen vuoden ajan, eikä paikalla ole koskaan mitään rähinöitä. Sahdin juojat osaavat ottaa rauhallisesti, Harju toteaa. Sahti on perinteinen suodattamaton pintahiivaolut, jonka valmistukseen käytetään pääasiassa ohraa ja joskus myös ruismaltaita, vehnää ja kauraa. Sahti ei poreile eikä vaahtoa ja sen maustamiseen voidaan käyttää katajaa, katajan marjoja ja humalaa. Sahdin valmistuksessa käytetään maltaita enemmän, kuin oluen valmistuksessa. Sahdin syvimpään olemukseen kuuluvat muun muassa sopivan makea maku, riittävä punertavan ruskea tummuus, venyvyys ja pumpulimainen rakenne. Kisoissa vierailleen Reijo Selväsen mukaan sopivan venyvä maku ja oikeanlainen tahmeus ovat olennaisessa osassa. –Sen pitää jäädä sillä tavalla sopivasti huuliin, niin silloin on hyvä, Selvänen kommentoi perinteistä ohrapirtelöä. Suomen perinteisiin sahtialueisiin kuuluvat Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Satakunta. Sahdin valmistusta varten ei tarvitse perustaa omaa panimoa ja taitava keittäjä pystyy valmistamaan perinnejuomaa kotioloissakin.