Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Kiusaamiselle nollatoleranssi – kiusaaminen jättää jäljet

MIELIPIDE Viime vuoden helmikuussa radiossa haastateltiin lapsia, joilla oli juuri hiihtoloma alkamassa. Lapsilta kyseltiin heidän hiihtolomasuunnitelmistaan. Pysyvästi mieleeni jäi yhden pojan vastaus. ”Ei minulla ole mitään suunnitelmia. Parasta on se, että saan viettää edes yhden viikon niin, ettei kukaan kiusaa.” Melko pysäyttävä vastaus. Kuinka moni lapsi aloittaa näinä päivinä kesäloman jälkeisen koulutaipaleensa vastenmielisin tuntemuksin, peläten kouluunmenoa ja mahdollista kiusatuksi tulemista. Tutkimusten mukaan koulukiusaaminen on vuosien saatossa vähentynyt, mutta edelleen joka kymmenes lapsi tulee kiusatuksi. Nykymaailmassa kiusaaminen on muuttanut muotoaan ja puhutaankin niin sanotusta hiljaisesta kiusaamisesta. Se on nykypäivänä paljolti netissä tapahtuvaa kiusaamista, kaveriporukoista poissulkemista, ilmeilyä ja muuta hiljaista viestintää. Vaikeasti havaittavissa, vaikeasti puututtavissa. Kiusatuksi voi tulla kuka tahansa. Yleensä siihen riittää, jos olet jollain tavalla erilainen. Itseäni kiusattiin ala-asteella siitä syystä, että olin pyöreä. Silloin ei ollut sosiaalista mediaa eikä nettiä. Silloin haukuttiin reilusti läskiksi. Kaikkein kekseliäin nimitys oli ”Mynttisen liikkuva lihatiski”. Sitä ainakin minä ja yksi toinen tyttö saatiin kuulla riittämiin. Kiusaaminen jättää pitkäaikaiset jäljet ihmisen elämään. Ajan kanssa sitä oppii antamaan anteeksi, mutta unohda ei koskaan. Jäljet eivät jää pelkästään kiusattuun, vaan omanlaistaan painolastia saa matkassaan kantaa myös kiusaaja. Opetetaan lapsillemme erilaisuuden hyväksymistä, sosiaalisia taitoja ja puhutaan kiusaamisesta. Rohkaistaan puhumaan asioista ja puuttumaan kiusaamistilanteisiin. Huolehditaan myös siitä, ettei me aikuiset sorruta kiusaamiseen. Etenkään siellä somessa, jossa aikuistenkin käyttäytyminen on joskus mitä sattuu.