Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Eurovaalikone

Hörhiäisviikolla kannattaa kulkea korvat auki

KANKAANPÄÄ Hörhiäisviikolla ollaan korvat auki ja kuunnellaan ääniä. Kankaanpääsalissa järjestettävä Äänimaisema –seminaari on yleisölle avoin tapahtuma, jossa pohditaan äänten merkitystä ympäristössämme. Äänimaisemalla tarkoitetaan melun, musiikin, luonnon äänten, ihmisen tai teknologian äänten kokonaisuutta, jossa kulloinkin olemme. Äänet ovat myös tärkeä osa hyvinvoivaa kaupunkia sekä viihtymistä. Päivän aikana kuullaan puheenvuoroja Satakuntaliiton ympäristöasiantuntija Anne Savolalta , Helsingin Yliopiston dosentti Outi Ampujalta sekä Itä-Suomen yliopiston dosentti, tutkija Heikki Uimoselta . Puheenvuoroissa käydään läpi tutkimusta ääniympäristöstä, musiikin merkityksestä julkisessa tilassa sekä valotetaan satakuntalaista äänimaisemaa ja pohditaan hiljaisuutta. Idea seminaarille sai alkunsa niinisalolaisen kuvataiteilija Kirsi Jaakkolan apurahakaudella työstämistä ääniteoksista. Jaakkola tallensi Niinisalossa ympäristönsä ääniä ja havaitsi, että äänimaisemat ovat persoonallisia, muuttuvia ja katoaviakin. Jaakkola järjesti kuuntelukävelyjä, joissa ohjatulla kierroksella havainnoitiin ja lopuksi tulkittiin ryhmässä ympäristön ääniä. Kankaanpään kaupunginmuseon johtaja Eeva-Kaisa Haikonen innostui Jaakkolan työstä. –Museolla on jo pidemmän aikaa ollut ajatuksissa tallentaa myös muun materiaalin ohella äänimaisemia. Meillä Kankaanpäässä on runsas ja omalaatuinen äänimaailma esimerkiksi tykistön vuoksi, muistutti Haikonen. Haikonen oli yhteydessä Satakuntaliittoon, jonka toimesta muutama vuosi sitten toteutettiin äänimaisemakysely liittyen maailman kuuntelupäivään. Satakuntaliiton Anne Savola lähti mukaan ja seminaarin asiantuntijat saatiin kasaan. Seminaarin järjestelyissä on ollut mukana myös Satakunnan ammattikorkeakoulun Kortteeri-hanke, jonka tavoitteena on luovasti tutkia ja kehittää sosiaalista sekä hyvinvoivaa kaupunkitilaa. Äänimaisema- seminaari ei jää pelkäksi puheeksi, vaan yleisö pääsee mukaan kuuntelukävelyille. Seminaarissa on myös mukana intialainen monitaiteilija Suvadeep Das , joka demonstroi valmistamallaan tukkirummulla äänen käyttöä monikulttuurisen, ei-sanallisen kommunikaation välineenä. Äänten merkitys on aina havaitsijasta riippuvainen. Eri ihmiset kokevat äänet eri tavoin. Seminaarin järjestäjät haastavatkin jokaisen pohtimaan, mitä ympäristössä kuuluu. Kokemuksia ja kuulumisia voi tulla jakamaan Äänimaisema –seminaariin Kankaanpääsaliin torstaina 23. elokuuta kello 12–16. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton. Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumisia pyydetään pe 17.8. mennessä osoitteeseen: my.surveypal.com/aanimaisema Äänimaisema -seminaarin järjestävät Kankaanpään kaupunginmuseo, Satakuntaliitto, SAMK Kuvataide Kankaanpää/ Kortteeri–hanke sekä Porin lastenkulttuurikeskus.