Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Eurovaalikone

70 vuotta täyttävä kampaaja viettää sisällöltään rikasta elämää, jota ei rahalla saa

KANKAANPÄÄ Puutarhan kukat kukoistavat ja värikkään olohuoneen koristeet säkenöivät, kun parturikampaaja Lissu Leppihalme juhlii 70-vuotissyntymäpäiviään perheen ja ystävien kanssa. Vuonna 2015 eläkkeelle jäänyt Leppihalme pitää itsensä vireessä lukuisten askareiden, liikunnan ja lastenlasten hoidon parissa. Eikä pysähdystä vilkkaalle tahdille näy. Pidetyn parturikampaajan kauppareissukin voi venähtää parilla tunnilla, kun vanhat asiakkaat tulevat tervehtimään. –Ei ole ihme, että on näin paljon kavereita, Leppihalme naurahtaa. 50 vuotta parturikampaajana ja 44 vuotta yrittäjänä työskennellyt Leppihalme leikkaa hiuksensa edelleen itse. Liikunta pitää hiustaitelijan kunnossa. Vetreä Leppihalme käy vuodesta toiseen jumpassa ja matkat taittuvat pyöräillen tai hiihtäen. –Kukaan ei tule kotoa hakemaan, jos elämässä haluaa saavuttaa jotain, niin se pitää tehdä itse, syntymäpäiväsankari toteaa. Haapavedeltä Satakuntaan muuttanut Leppihalme pääsi parturikampaajan oppiin vuonna 1965. –Siihen aikaan ei ollut mitään kouluja, niin mentiin mestarin oppiin paikan päälle. Kankaanpäähän Lissu Leppihalme muutti vuonna 1970. Parturikampaaja lähti etsimään onneaan muualta kahdeksan sisaruksensa kanssa. –Haapavesi oli tuolloin pieni maalaispitäjä ja töitä oli haettava muualta, hiustaituri muistelee. Parturikampaajan tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat Leppihalmeen mukaan kätevät kädet, sosiaalisuus ja asiakaspalvelutaidot. Hiustaitelijalle muodostui vuosien varrella uskollinen vakioasiakaskunta, joka muistaa suosikkiparturiaan edelleen. –Nykyään kampaajalla vaan isketään Seiska käteen, eikä puhuta mitään. Eihän se ole reilua asiakkaalle, Leppihalme toteaa. Sosiaalinen ja käsistään kätevä Leppihalme suunnitteli kampaajauransa alkupuolella kotiseudulle palaamista. Pohjalaisella sisulla varustetun hiustaiteilijan mieli kuitenkin muuttui asiakkaiden palautteen jälkeen. –Sanoivat, että älä lähde, kun täällä on vaan viisi kampaajaa. Nykyään niitä on varmaan ainakin 40 kappaletta, Leppihalme toteaa. Leppihalme jäi ja tapasi lopulta myös tulevan aviomiehensä. Perheen kolme poikaa, Janne , Juha ja Jarkko oppivat vahvatahtoisen "leijonaemon" hoivissa käytöstavoille. Perhe toimi kaikesta huolimatta lasten ehdoilla. –Sanoin, että silmiin pitää katsoa ja monoihin ei potkita. Meidän perheessä kaikista asioista on aina puhuttu suoraan ja erimielisyyksistä keskustellaan riitelemättä, syntymäpäiväsankari kertoo. Leppihalmeen pojat perivät pohjalaisen äitinsä sisun. Satakuntalaiselta isältään he saivat käden taidot. Kaikista kolmesta tuli kriisinhallintaveteraaneja, jotka toivat aikoinaan kotiin myös hymypoikapatsaat. Janne toimi rauhanturvaajana Bosniassa, kun taas Juha ja Jarkko lähtivät Kosovoon. Äiti ei pidätellyt poikiaan vastuullisessa tehtävässä, vaikka jotkut rohkeaa päätöstä ihmettelivätkin. –Lapset on aina tehneet sitä, mikä heitä kiinnostaa. Eihän elämää voi elää peläten sitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, Lissu Leppihalme kertoo. Koko perheellä on Leppihalmeen mukaan luonnollinen halu auttaa toisia. Pojat ovat oppineet vastuullisuutta kokemusten kautta. –Sitä ei koskaan tiedä, milloin itse tarvitsee apua. Äidin tuki on aina ollut Leppihalmeen talossa tärkeässä roolissa. Lapset olivat vielä nuoria, kun heidän isänsä menehtyi vaikean sairauden vuoksi. Lissu Leppihalmeen mukaan kommunikaatio ja kuuntelu ovat avain surun terveeseen käsittelyyn. –Asioilla on aina tapana järjestyä. On tärkeää, että asioista puhutaan, eikä jäädä yksin ongelmien kanssa, Lissu toteaa.