Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Vauhdikkaat muutosten vuodet

Edeltäjäni Altti Räihän johdolla vahvaksi kasvaneessa paikallislehdessä elettiin päätoimittajavuosinani (1993-2000) muutosten aikaa. Atk-pohjaisen sivunvalmistusjärjestelmän hankinta oli siihen aikaan iso investointi, jolle Satakunnan Kirjateollisuuden toimitusjohtaja Tuomo Saarinen näytti vihreää valoa. Järjestelmän käyttöönotto merkitsi käytännössä koko valmistuksen, poisluettuna painatus, siirtymistä Porista Kankaanpäähän. Teimme virheitä, opimme ja lopulta onnistuimme. Satakunnan Kansan ja Kankaanpään Seudun toimitukset erotettiin toisistaan. Seudun väki jäi Linnankadulle, SK:n toimitus siirtyi torin tuntumaan. Tuomo Saarinen hyväksyi perusteluni muutokselle. Uskoin näet, että erilaisilla sisällöillä molemmille lehdille riittäisi enemmän tilaajia. Uutta oli myös neuvottelukunnan perustaminen lehdelle. Tarkoituksena oli vahvistaa sidosryhmäyhteistyötä, sillä neuvottelukunnan jäseniksi kutsuttiin sekä alueellisesti että ammatillisesti edustava joukko lukijoita. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimi pitkään kirkkoherra Keijo Rainerma. Satakunnan Kirjateollisuus ja myös Kankaanpään Seutu siirtyivät Aamulehti-yhtymän (myöhemmin Alma Media) omistukseen 1996, jossa paikallislehdet olivat Suomen Paikallissanomat Oy:llä. Komentosuunnan vaihtuminen merkitsi yksikön taloudellisen vastuun lisääntymistä, samoin yhteistyö Merikarvia-lehden ja silloisen Luoteiskunnat -lehden kanssa tiivistyivät, kun kolmikosta muodostettiin tulosryhmä. Ulkoasu-uudistus on muutakin kuin fonttien valintaa ja sivupohjien pähkäilyä; prosessissa puntaroidaan myös sisältöä, sillä se on tärkein. Näin teimme Kankaanpään Seudussakin. Toimituksellisesti kokeilimme uudenlaisia juttutyyppejä. Jotkut onnistuivat, mutta hutejakin tuli. Myös lehden ilmestymispäiviä muutettiin ja painopaikkakin vaihtui omasta konsernista Kehitykselle ja sitten I-Printille Seinäjoelle. Myös verkkojulkaisemisessa otimme ensimmäisiä askeleita, samoin digikuvaamisessa. Vaikka muutosten tahti näin jälkikäteen tarkasteltuna oli hengästyttävän nopea, työporukka suhtautui tekemiseensä innostuneesti ja yhteen hiileen puhaltaen; sen osoittivat myös erittäin hyvät tulokset ilmapiirimittauksissa. Suomi oli 90-luvun taitteen jälkeen syvässä kriisissä, joka ei säästänyt Kankaanpään aluettakaan. Sekä teollisuudessa että kaupassa koettiin takaiskuja, jotka veivät työpaikkoja. Tästä huolimatta lehden talous ja levikki kehittyivät myönteisesti. Omalta kaudeltani näyttää jääneen henkiin Kankaanpään Seudun ruskaretki, kuntoilu- ja ulkoilutapahtuma, jossa lehti oli keskeinen järjestäjä yhteistyössä muutamien paikallisten tahojen kanssa. Yksittäisistä juttusarjoista on jäänyt mieleen kuntavaalien alla toteutettu vaalisauna, jossa päättäjiä saunotettiin toimitalon yläkerroksen saunassa. "Seudun väki jäi Linnankadulle, SK:n toimitus siirtyi torin tuntumaan.