Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Verotiedot

Taitokeskuksella oma Roosa nauha -mallisto – Kankaanpäässä kaksi tempausta

Taitojärjestö on mukana Syöpäyhdistyksen Roosa nauha -kampanjassa nyt jo kuudennen kerran. Järjestö lahjoittaa kymmenen prosenttia Roosa nauha -neulelankojen, ohjekuvastojen sekä uuden Kukkaniittykanavapohjan myynnistä Roosa nauha -kampanjaan. Taito Satakunta, johon Taitokeskus Kankaanpääkin kuuluu, on mukana valtakunnallisen Roosa nauha -malliston markkinoinnissa. – Kankaanpäässä järjestetään kaksi tempausta. Torstaina 11. lokakuuta CityMarketissa kello 10 –14 mukana on Syöpäyhdistyksestä Päivi Horppu ja Taitokeskuksesta Anja Rosenberg esittelemässä kampanjaa ja käsityötuotteita. Perjantaina 12. lokakuuta Taitokeskuksessa voi klo 10–14 tavata myös syöpäyhdistyksen edustajaa Annikki Jussilaa, vinkkaa Hanna-Leena Rossi taito Satakunta ry:stä. Kampanjaa varten Syklaami-sukat ja -huivin on suunnitellut sastamalalainen neulesuunnittelija Marita Metsäkylä . Roosa nauha -kampanja jatkuu lokakuun ajan. Osa neulemalleista tulee tarjolle ilmaiseksi netin kautta kampanjan aikana. Kannattaa siis seurata taito.fi sivustoa ja erityisesti Roosa nauha villasukka Fb-sivuja sekä tietenkin myös Taito Satakunnan Fb-sivuja, joilla jaetaan mallistouutisia. Osa malleista on vain myytävässä kuvastossa.