Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Heli asensi uuden lattian - huomasi eläimellisen toljotuksen lattialevyissä: ”Päätimme ottaa ne pois”

Heli Väisänen halusi uudistaa kotinsa ilmettä: vanha vaahteraparketti sai poistua uuden korkkilattian tieltä. Kun korkkilattia oli asennettu, huomasi Väisänen lattiassa jotain outoa. Näytti siltä kuin jokin eläin tuijottaisi lattiasta. –Huomasin eläimet lattiassa vasta, kun lattia oli asennettu. Hetken mietin, jätämmekö ne paikalleen. Päätimme ottaa ne pois, koska ne olivat kulkureitillä, ja todennäköisesti kulkiessani olisin niitä aina katsonut, Väisänen kertoo. Eläimistä huvittunut Väisänen kysyi lattiayrityksen edustajalta ”hirvenpäistä”. Hänelle kerrottiin, että kasvot ovat syntyneet levyihin sattumalta. Väisänen kertoo, että yritys lähetti heille uusia lautoja ”kasvollisten” tilalle. Porot ja hirvet eivät kuitenkaan menneet roskiin. –Säästimme muutaman laudan muistona. Väisänen jakoi edesottamuksensa Ei menny niinku Strömsössä. -ryhmässä Facebookissa. Siellä laudoista innostuttiin valtavasti. Päivitys keräsi yli 8 000 tykkäystä ja ihmiset arvuuttelivat, mitä he lattiassa näkevät. Moni piti lattialevyjä kauniina. –Myy noi mulle. –Onko nuo luonnostaan tuossa? En kyllä itsekään raaskisi lattiaan laittaa. On kyllä ainutlaatuiset. –Siellä on seepra ylhäällä, kenguru keskellä ja hämähäkki alhaalla. Jännän näköinen. Mitä sinä näet korkkilattialaudoissa? Juttua korjattu 29.10.2018 kello 21.11: Kyseessä on korkkilattia, ei vinyylikorkkilattia.