Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Vaalikone

Satakuntaan luvassa luminen aatto – joulupäivänä sataa lunta, ehkä jopa vettä

Joulua vietetään Satakunnassa tänä vuonna lumisissa merkeissä. Forecan päivystävän meteorologin Jenna Salmisen mukaan jouluaattona ollaan selkeästi pakkasen puolella. –Viime päivinä on ollut varsin talvinen trendi. Näyttää siltä, että lämpötila pysyy pakkasella myös jouluaattona, Salminen sanoo. Maanantaina lämpötila vaihtelee pikkupakkasista -10 asteeseen. Joulupäivänä säähän on odotettavissa selvä muutos. Salmisen mukaan Satakuntaan saapuu runsaan sateen alue, joka tuo aluksi maakuntaan lumisateita. –Illemmalla sateet voivat tulla jopa vetenä. Joulupäivänä ollaan siis lievästä plussan puolella. Teillä hyvin liukasta Salmisen mukaan tapaninpäivänä ilma pakastuu jälleen. Mikäli joulupäivän sateet tulevat osaksi vetenä, tiet voivat olla keskiviikkona hyvin liukkaat, kun vesi jäätyy. –Jalankulkijoiden ja autoilijoiden on syytä olla varuillaan, mikäli hiekoitusta ja suolausta ei ole riittävästi. Keskiviikkona lämpötila vaihtelee -10 ja -15 asteen välillä. –Kaiken kaikkiaan joulun ajaksi on luvassa hyvin vaihtelevaa säätä. Ennusteet tarkentuvat tietysti vielä, mitä lähemmäs joulua päästään.