Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kolumni: Vihteljärvi vastaan muu Satakunta

Kankaanpäässä sijaitsevassa Vihteljärven kylässä ollaan nousemassa kansakunnan kaapin päälle. Tällä hetkellä eduskuntavaaleissa on nimittäin ehdolla peräti viisi vihteljärveläistaustaista ehdokasta. Ajatus vihteljärveläisestä poliittisesta eliitistä heräsi, kun keskustelin taannoin eduskuntavaaliehdokkaan Jari Koskelan (ps.) kanssa. Hänen mukaansa kylällä jännitetään kovasti, saadaanko listoille vielä kolme muutakin "vihtulaista" ehdolle, jotta kaikki Satakunnan kansanedustajapaikat menisivät Kankaanpään ja Lavian rajalla sijaitsevaan kylään. Itseluottamusta ei vihtulaisilta tunnu puuttuvan, mutta Koskela puhui kyllä asiaa. Koskelan itsensä lisäksi Vihteljärvellä asuvat myös Mikko Uusitalo (kesk.), Jaana Karmala-Vanamo (vas.) ja Seitsemän Tähden Liikettä edustava Petri Partanen . Lisäksi kokoomuslaisen Mikko Korpelan isoisä on kotoisin Vihteljärveltä. Jotta vihtulaisten poliittinen eliitti olisi täydellinen, pitää kaivella hieman syvemmältä. Löytyy nimittäin vielä yksi vihteljärveläiskytköksinen satakuntalaisehdokas. Yhdeksi keskustan ennakkosuosikiksi noussut Tapio Huhtanen on nimittäin naimakaupan kautta yhteyksissä Vihtuun. Huhtasen vaimo on Mikko Uusitalon täti, eli Mikon isän sisko. Jotta kaikki menisi viimeisen päälle Kauniit ja rohkeat-osastolle, Mikon isä ja Tapion vaimo ovat Jari Koskelan pikkuserkkuja. Jos vihtulaisten toiveet suuresta vaalivoitosta toteutuvat, on poliittinen kenttä melko hyvin edustettuna. Puoluejakauma on melkoinen, tosin demarit, vihreät ja siniset puuttuvat, ja keskusta johtaisi kahdella paikalla Vihteljärven eduskuntaryhmää. Kyläkauppias, sosiaalisen median julkaisuillaan valtakunnan julkisuuttakin niittänyt Teuvo Roskala (ps.) antaa varmasti Vihteljärven eduskuntaryhmälle kokoustilat maksutta käyttöön, jotta ryhmäkokouksia voidaan pitää kaikessa rauhassa. Vaikka yhtään ääntä ei ole vielä annettu, pitää ryhtyä pohtimaan, kenelle ne kaksi jäljellä olevaa kansanedustajan paikkaa menevät? Krista Kiuru (sd.), Laura Huhtasaari (ps.), Jari Myllykoski (vas.) ja Ari Jalonen (sin.) ovat varmasti ainakin halukkaita liittymään vihtulaisten ryhmään.