Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Vieskerin Virva toi Kankaanpään raveihin ennätysyleisön – Ponutella oli Marinka-ajon sankari

Kankaanpään perinteiset paikallisravit huipentuivat kolme viikkoa sitten Lahdessa ravikuningattareksi kruunatun Vieskerin Virvan esiintymiseen ennätysyleisön (720 ) edessä. Tuore ravikuningatar ja kärryillä istunut valmentaja Sanna Päivike saivat ansaitsemansa suosionosoitukset. Ravien päälähtönä ajetun perinteisen Marinka-ajon voitti Juha Länsimäen ohjastama ja sastamalaisen Martti Hämäläisen valmentama Ponutella. 7-vuotias Etupassin jälkeläinen kiri voittoon 22,5-aikaisella viimeisellä 500 metrillä. 1 000 euron ykkösrahat tulivat kilometriajalla 1.28,1/2120 metriä. Muille "totosijoille" ehättivät Olavi Oja-Nisulan Villi Riikka ja Jukka Heiskalan Tuiskuta. Voitto oli Ponutellalle vuoden toinen ja uran viides. Vierailevana lainaohjastajana raveissa ollut seinäjokinen Länsimäki ohjasti Ponutellan lisäksi voittoon Jari Keväänrannan valmentamat Hurman Vieskerin ja Falco Quesnotin. Porilainen Arna Ruohomäki käskytti ravien ylivoimaisimpaan voittoon Nina Peiposen valmentaman Amazing Cruisen. Toisen voiton Ruohomäki ohjasti omalla valmentamalla Afrodite Ax:lla.