Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Eeva Kalli on noussut salamavauhdilla keskustapuolueen terävimpään kärkeen, ja hänestä leivotaan jo tulevaisuuden puheenjohtajaa – Kävimme läpi, mitä Satakunnan uudet kansanedustajat ovat saaneet aikaan

On meillä oppositio. Toinen porukka haluaa kaataa EU:n ja toinen hallituksen, päivittelee keskustan kansanedustaja Eeva Kalli päivän poliittista tilannetta. Kalli viittaa tietenkin perussuomalaisiin ja kokoomukseen, jotka ovat kiristäneet ruuvia koronakevään korostetun rakentavan suvantovaiheen jälkeen. Kokoomuksen puheita hallituksen kaatamisesta Kalli pitää vastuuttomana. – Meillä on tässä maassa terveyskriisi ja talouskriisi. Pitäisikö vielä olla hallituskriisi, hän ihmettelee. Haastatteluhetkellä on meneillään budjettiriihi, jossa pitäisi löytää lääkkeitä työllisyystilanteeseen ja pehmentää samalla koronan iskua talouteen. – Näihin samoihin kysymyksiin pitää löytää vastaus koko Euroopassa. Yksittäiset päätökset yksittäisissä jäsenmaissa ei auta. Me olemme samassa laivassa, ja ihmettelen perussuomalaisten halua kaataa tämä paatti. Perussuomalaiset haluaisivat kaataa EU:n tukipaketin, jossa saatiin Kallin mielestä erinomaisia tuloksia suomalaisen maaseudun kehittämiseen. – Tämä paketti kannattaisi hyväksyä. Se on tietysti eri asia, jos ei välitä näistä asioista. Paketin kaatajilla ei ole ensisijassa suomalaisen duunarin ja aluetalouden puolustaminen, Kalli sivaltaa perussuomalaisia. Ministerihississä Kalli on noussut keskustan hierarkiassa kuin juurikas pellosta. Hän on jäsen suuressa valiokunnassa, jonka rooli on EU-aikana vain kasvanut. Lisäksi Kalli on keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Pesti avaa hänelle oven ministeriryhmän kokouksiin. Se on sellainen kuuluisa pöytä, jossa asioista todella päätetään. Kalli on niitä, joiden varaan kannatusalhoon vajonnut puolue yrittää rakentaa tulevaisuuttaan. Käytäväpuheissa hänen arvioidaan olevan vähintäänkin ministerihississä. Etelän mediassa Kalli jopa noteerattiin yhtenä potentiaalisena keskustan puheenjohtajakandidaattina ennen syyskuun alun puoluekokousta, mutta vielä ei ollut sen aika. Kohde itse suhtautuu medianäkyvyyteen maltilla. – Ne sellaiset arviot ovat toki kauhean imartelevia, mutta minä en oikeasti käytä aikaani tulevien pestien tai puheenjohtajuuksien miettimiseen, Kalli vakuuttaa. Kallilta löytyy selitys pikatielleen. Eduskuntaryhmä pieneni ja nuorentui edellisissä vaaleissa. Siitä huolimatta keskusta lähti hallitukseen. – Me olemme kuitenkin toiseksi suurin hallituspuolue. Meillä on paikkoja jaettavaksi, kun on ministereitä ja puhemies. Se antaa tilaa ensimmäisen kauden kansanedustajalle nousta merkittäviinkin paikkoihin. Tulot laskivat Eduskuntavaaleissa 2019 Kalli teki paluun juurilleen. Helsingissä ja Vaasassa vietettyjen vuosien jälkeen hän siirsi kirjansa takaisin Euraan ja ryhtyi kiertämään maakuntaa sloganilla Rakkaudesta Satakuntaan . Viesti puri ja Kalli oli keskustan listan ylivoimainen ykkönen. Hänen imunsa melkein jopa riitti torjuntavoittoon, mutta muutaman kymmenen äänen erolla vaalipiirin toinen paikka lipsui sosiaalidemokraateille. Politiikan sisältöjen suhteen Kallin ensimmäinen vuosi eduskunnassa on ollut rankempi kuin hän osasi ikinä kuvitella. Ensin tuli Posti-kohu, jonka seurauksena keskusta vaati pääministerin vaihtoon. Sitä seurasivat koronakriisi ja talouden taantuma. Viimeisimpänä keskusta kävi repivän puheenjohtajakisan, jonka haavoja parannellaan vielä pitkään. – Näistä ehdottomasti vaikein ja vakavin on ollut korona. Sen vuoksi joudutaan ottamaan 20 miljardia velkaa. Emme osaa vielä edes arvioida millaisia sosiaalisia ja sivistyksellisiä vaikutuksia tällä on. Kalli kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon, jonka tulot pienenivät kansanedustajuuden vuoksi. Hänen entinen asemansa lobbaritoimisto Miltton Networksin toimitusjohtajana on kilpailtu paikka. Tästä on luonnikasta päätellä, että Kalli ei suunnitellut siirtyvänsä neljän vuoden pätkäpestiin. Hän vastaa toteamalla, että valtakirja tulee kansalta yhdeksi kaudeksi kerrallaan, ja kannattaa keskittyä ennemmin sen käyttämiseen kuin uusimiseen. – En ole suunnitellut itselleni mitään 20 vuoden urapolkua, mutta asettelen sanani nyt näin. Tunnen politiikkaa sen verran hyvin, että tässä täytyy olla pitkäjänteinen, jotta saa asioita tapahtumaan. Tämä ei ole pikavoittojen laji, joten siinä mielessä olen sitoutunut. ”En ole tietoisesti rakentanut brändiä” Valtiopäivätoimia Kalli on tehnyt säästeliäästi. Puheenvuoroja hän on pitänyt 45. Asiansa hän pyrkii kertomaan lyhyesti ja napakasti. – Sali on tärkeä siinä mielessä, että se on talon ainoa julkinen paikka, mutta ei se hallituspuolueen edustajalle ole se varsinainen vaikuttamisen paikka. Suullisia kysymyksiä sekä aloitteita hän on tehnyt molempia yhden. Molemmat keskustalle hyvin perinteisistä asioista. Se ainoa kysymys liittyi kotimaisen kulutuksen kasvattamiseen, ja aloite oli eduskuntaryhmän yhteinen ponnistus keskustelun käymiseksi perhemyönteisemmän Suomen puolesta. Näiden lisäksi hän on ollut aktiivinen elinkeino- ja energiapolitiikan kysymyksissä. – Minä en ole tietoisesti rakentanut brändiä, mutta toki puhun näistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Kun nyt vaikka Satakunnasta puhutaan, niin se on tärkeää, että panostetaan infraan ja osaamisen muuallakin kuin muutamassa isossa kasvukeskuksessa. Kallin mielestä satakuntalaiset ovat kuluneella kaudella onnistuneet varsin hyvin näissä infrahankkeissa. Esimerkkinä hän mainitsee Eurajoen liittymän valtatie 8:lla. – Infrahankkeet ovat näkyviä, mutta lisäksi haluan korostaa koulutusta, koska meillä ei ole Satakunnassa omaa yliopistoa. Siksi olen todella kiitollinen ammattikorkeakoulun lisäpaikoista, mitä saimme. Niistä uskallan ottaa vähän omistajuutta, vaikka tämä onkin joukkuelaji. Keskustan kansanedustaja. Kotoisin Euran Kiukaisista. Ääniä vuoden 2019 vaaleissa 6 717. Puheenvuoroja eduskunnassa 45, aloitteita yksi. Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, suuren valiokunnan jäsen. Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hallintotieteiden maisteri. Työskennellyt aikaisemmin Miltton Networkissa, Energiateollisuus ry:ssä sekä pääministeri Matti Vanhasen ja komissaari Olli Rehnin neuvonantajana.