Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Seitsemisen kansallispuistoon virtaa nyt ennennäkemätön määrä väkeä – Ruuhka on tuonut mukanaan myös inhottavan riesan: ”Kävijät tunkevat roskiaan jopa pitkospuiden alle”

Nuotio ritisee vienossa tuulessa taukopaikalla, Seitsemisen honkien suojassa. Nokipannu alkaa kohta pulputtaa, ja käristemakkaran inha tuoksu työntyy tajuntaan. Uskomattoman kesy kuikkapari huutelee pohjaan asti kimaltavalta Kirkas-Soljaselta, puikkaa näkymättömiin ja ravistaa kohta kalan nieluunsa. Ne ilmiselvästi tarkkailevat meitä ja ovat takuulla jo tunnistaneet pitkäpartaisen Piilolan Erkin , ystävänsä ja puistonvalvojan. Satunnaisista vieraistaan huolimatta Miia ja Jari Sarkolan idylli peninkulman patikoinnin jälkeen lauantaina olisi täydellinen, ellei näky pitkospuiden ja sammalpehmeiden polkujen pientareilla kajastaisi vielä muistissa. – Polun vieressä eniten kuljetuilla alueilla oli jopa hammasharja sammalikossa ja monenlaisia roskia siellä täällä. Muuten tämä retki on ollut aivan ihana lomanen raikkaassa kevätsäässä, viiden viikon kotietätöiden ja kahden lapsen huolehdinnan jälkeen, Miia Sarkola henkäisee. Hän on Jyväskylässä tilitoimiston aluejohtaja, rakennusyrittäjämies on mennyt pitkin maakuntia. – Olen syntynyt tuossa lähellä, Parkanon Vahojärvellä, joten Seitseminen on tuttu lapsuudesta asti. Nyt talsimme Jaulista Jokiristille, Liesijärvelle ja sieltä Soljasiin. Tämä tuntuu aina hyvältä, Jari hymyää. Levillä vähemmän väkeä Sarkolat arvioivat, että Seitsemisessä on nyt enemmän väkeä kuin Levillä pääsiäisenä. Piilola nyökkää ja toteaa, ettei hän noin 20 vuoden työuransa aikana ole nähnyt yhtä paljon kävijöitä tähän aikaan vuodesta. Luontokeskuksen pysäköintialue on ollut jopa arkisin viimeistä sijaa myöten täynnä ja viikonloppuisin pysäköintijono on yltänyt tienvarsille kaikkialle. – Reiteillä tilaa on kyllä. Hienoa on, että ihmiset ovat löytäneet tänne, Piilola miettii. Piilola poimii ottimellaan muutaman roskan nuotioringin kupeesta, tyhjentää sammutusämpäristä jonkun sinne heittämät eväsjätökset ja huikkaa hyväksyvästi näkemiin pariskunnalle. Roskaa piilotettuna – On se muuten kummallista. Jotkut kävijät tunkevat roskiaan jopa pitkospuiden alle ja kantavat niitä muka piiloon puiden taakse. Meille puistonhoitajille sekin olisi helpompaa, jos jätteet edes jäisivät näkyville ja siitä poimittaviksi. Kuitenkin, jos jaksaa kantaa jotakin retkipaikkaan, eikö tyhjät pakkaukset ja tupakantumpit olisi kevyitä viedä poiskin, Piilola jupisee. – Taukopaikkojen ympäristöt ovat aina täynnä pillimehujen pillinkuoria. Nyt riesaksi asti ovat tulleet nuuskapussit. Helvetinjärven kansallispuistoakin valvova Piilola muistaa isoimman roskan sieltä: joku oli kantanut kolmen istuttavan sohvan Haukanhiedalle - sellaisen ”putoamisen selästä” ehkä huomaa. Sääntöjen väistelijät Piilola käskyttää syvällä uivaa nelivetoista maastovehjettä Jaulintieltä päällystetylle, Seitsemisenharjun halkovalle tielle. Koveron kruununtorpan pysäköintialue on viimeistä sijaa vaille täynnä. Hän vilkaisee Kirkaslammin taukopaikkaa, jossa pariskunta keräilee riippumattoaan ja tavaroitaan. – Perjantaina huomautin noille, että leiriytyminen telttaan yöksi on sallittua vain tarkoitukseen merkityillä alueilla. He purkivat telttansa selitellen, että olivat tulleet hyvin myöhään torstaina. Väittivät, etteivät tienneet. Auto näkyy taas olevan samassa paikassa. Kirkaslammilla on puiston nyt toinen, hormillinen keittopaikka. Metsäpalovaroituksen aikaan tulet saa tehdä vain siinä, luontokeskuksen keittokatoksessa ja koronan jälkeen avattavassa Kirkaslammen ulkokeittiössä. Kansallispuistoissa koirat eivät saa olla vapaana, kielto on ehdoton ympäri vuoden. Tästä välittämättä jotkut päästävät karvakuononsa irti ja ovat jopa uhitelleet Piilolalle, saatuaan ystävällisen huomautuksen. – Yleisesti ihmiset ovat täällä hymyileviä, koska yritämme oikeasti palvella ja pitää paikat kunnossa. Kirkas-Soljasellekin on suunnitteilla laituri veteen asti, jotta sinne pääsee ongelle vaikka pyörätuolilla. Jauliin akselia myöten Valtion nelivetoinen, isopyöräinen reutoo puolelta toiselle ja kyntää kuraa. Kuljettaja Erkki Piilola yrittää väistellä reikiä, etenee kävelyvauhtia ja pysäyttää. Tiellä on taas palasia henkilöauton lokasuojasta ja puskurista. Ajourana on Seitsemisen Jaulintie, parisataa metriä Koveron risteyksestä itään. Kansallispuiston suosituin ja vanhin luontokohde Multiharju on satojen metrien päässä. Kilometrien rytkytyksen jälkeen Jaulin kämpällä on joitakin ajopelejä lisää. Kämpältä "tie" joen jälkeen on yhtä huono. – Jaulintie ei ole vielä edes sulanut kokonaan. Pieni lämpöaalto ja sade, sen jälkeen tästä mennään vain oikealla maasturilla, jos silläkään. Sitten täytyy odottaa tien kuivumista, Piilola pärskii. Piilola ihmettelee, millä postinjakaja pystyy ajamaan täältä - Jaulintietä hän kuitenkin kulkee. – Varoitusmerkit ja puomit eivät ole täällä turhaan. Kuruntieltä lähtevältä Pitkäjärvelle vievällä tiellä on puomi. Parkanolainen hinausyrittäjä on käynyt kiskomassa kurahaudasta parhaimmillaan kolme autoa päivässä. Ihmiset eivät usko, poistavat puomin ja painavat kaasua.