Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Puolustusvoimissa osastot pidetään erillään toisistaan – Niinisalon varuskunnan alue on suljettu ulkopuolisilta

Puolustusvoimien ohjeistuksen mukaisesti varusmieskoulutus käynnistyi Porin prikaatissa uudella kolmijaolla viime perjantaina. Tämä tarkoittaa sitä, että varusmiehet ja heitä kouluttava henkilöstö on jaettu varuskunnittain kolmeen osastoon. Eri osastojen liikkuminen varuskunta-alueella suunnitellaan siten, etteivät ne ole keskenään fyysisesti tekemisissä. Varotoimena myös prikaatin avainhenkilöstö on erotettu toisistaan etä- ja hajatyöjoustoin. Myös muille työntekijöille on annettu ohjeet laajennetusta etätyömahdollisuudesta. Uudessa varusmieskoulutusmallissa yksi osasto on kerrallaan lomalla, mitä seuraa kahden viikon palvelusjakso varuskunnissa. Palvelusjakso puolestaan sisältää viikon verran koulutusta kasarmilla ja viikon verran maastossa. Uuden koulutusmallin lisäksi varuskunnissa on otettu käyttöön rajoituksia, jotka kieltävät Sotilaskotien, Niinisalon Urheilutalon ja Huovinrinteen Kuntotalon käytön varuskuntien ulkopuolisilta henkilöiltä. Tämän lisäksi ulkopuolinen liikenne varuskunta-alueille on kielletty. Vain varuskuntien kannalta välttämätön liikenne sallitaan. Lisäksi varusmiesten ilta- ja urheiluvapaat on peruttu toistaiseksi, samoin kuin kertausharjoitukset. Sotilaskotien käyttö varuskuntien ulkopuoliselta henkilöstöltä on nyt toistaiseksi kielletty, mutta henkilöstölle ja varusmiehille on suunniteltu omat vuorot, milloin asiointi onnistuu. Kolmijaon periaatteen mukaisesti, sotilaskotipalveluja suunnitellaan laajennettavaksi eri osastojen käyttöön lisäämällä sotilaskodin palvelupisteitä myös maastoon esimerkiksi sotilaskotiautoilla. Kasarmilla varusmiehet siis ruokailevat normaaliin tapaan varuskuntaravintolassa, ja maastoviikolla on maastoruokailu. Porin prikaatin vastuulla olevan Suomen kansainvälisen valmiusjoukon valintakokeet siirretään viikolta 14 viikolle 33. Järjestelyt ovat toistaiseksi voimassa olevia varotoimia, joilla pyritään välttämään ja hidastamaan koronaviruksen leviämistä varuskunnissa sekä vähennetään varusmiesten riskiä altistua virukselle.