Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Yölliset vessareissut voivat ennustaa ennenaikaista kuolemaa - kaksi kertaa voi jo olla liikaa

Yövirtsaaminen on tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan yhteydessä ennenaikaisen kuoleman riskiin. Suomalaistutkimuksen mukaan lähes joka toinen käy vessassa kerran yössä. Joka kymmenes käy vessassa vähintään kaksi kertaa yössä. Kolme prosenttia tutkimukseen vastanneista joutui käymään vessassa vähintään kolme kertaa yössä. Suurin osa ihmisistä kokee yövirtsaamisesta vähintään pientä haittaa, kun virtsaamiskertoja on kaksi yössä, ja vähintään kohtalaista haittaa, kun kertoja on kolme yössä. Yövirtsaaminen vähintään kahdesti yössä liittyi jo heikentyneeseen elämänlaatuun. Yövirtsaaminen yleistyy huomattavasti 60. ikävuoden jälkeen, mutta valtaosa ihmisistä tulee tällöinkin hyvin toimeen oireen kanssa. Vaikka yöllä joutuisikin käymään vessassa, siitä ei ole yleensä haittaa, vaan unia jatketaan käynnin jälkeen. Kaatumisia ja murtumia Joillekin öiset vessareissut aiheuttavat merkittävää haittaa. Lisäksi useampaan yölliseen wc-käyntiin liittyy myös lievästi kohonnut riski kaatumisiin, murtumiin ja ennenaikaiseen kuolemaan, käy ilmi Tampereen yliopistossa tarkastettavasta lääketieteen lisensiaatti Jori Pesosen väitöstutkimuksesta. Yövirtsaaminen eli nokturia on seurausta muutoksista munuaisten tai virtsateiden toiminnassa tai katkonaisesta yöunesta, joille altistavat muun muassa ikääntyminen sekä monet sairaudet ja elintavat. Pesosen mukaan lisää tietoa nokturian ennusteesta ja siitä, millä todennäköisyydellä oire hoitamattomana hankaloituu tai lievenee ja mitä seurauksia hoitamattomalla oireella mahdollisesti voi olla. Nokturiaan liittyvä suhteellinen ennenaikaisen kuoleman riski oli Pesosen tutkimuksessa 1.3-kertainen niillä, jotka kävivät pissalla vähintään kaksi kertaa yössä. Nokturiaan liittyvä kaatumisten riski oli 1.2-kertainen ja murtumien riski 1.3-kertainen niillä, jotka virtsasivat vähintään kaksi kertaa yössä. Nokturia lisääntyy – Väitöskirjan havainnot antavat olettaa, että nokturian vuoksi hoitoon hakeutuvien potilaiden määrä tulee jatkossa kasvamaan, Pesonen sanoo Tampereen yliopiston tiedotteessa. Terveyskirjaston artikkelin mukaan nokturia voi toisinaan heikentää merkittävästi elämänlaatua . Tämä tapahtuu yleensä silloin, kun pissalla joudutaan käymään useammin kuin kaksi kertaa yössä Nokturia on usein monen tekijän summa, mutta sen taustalta voi löytyä myös jokin sairaus. Yövirtsaamiseen liittyivät selvimmin yliaktiivinen rakko, lihavuus, levottomien jalkojen oireyhtymä sekä kuorsaus ja miehillä lisäksi eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja naisilla ylipaino ja lihavuus. Miehillä yövirtsaaminen liittyi myös eturauhassyöpään ja masennuslääkkeiden käyttöön, naisilla sepelvaltimotautiin ja diabetekseen. Naisilla myös lapsiluku, synnytyksen jälkeinen vuosi ja vaihdevuosien jälkeinen aika liittyivät lisääntyneeseen tarpeeseen käydä yöllä pissalla.