Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Opera Ophidia Taidekehälle – taivas repesi ja aurinko tuli esiin sopivasti ennen Käärmejuhlan alkua Vuohiniitynpuistossa

Kesäisen käärmejuhlan aluksi Kankaanpään Taideyhdistyksen puheenjohtaja Maija Anttila kertasi tervetuliaissanoissaan Oopperan käärmeen eli Opera Ophidian matkan Kankaanpäähän. Alunperin yksi teoksen kolmesta tekijästä, kuvanveistäjä Pertti Mäkinen, otti Anttilaan yhteyttä ja kertoi teoksen tilanteesta Helsingissä. Oopperan käärme eli Opera Ophidia valmistui Helsingin Töölönlahdelle vuonna 2000, jolloin Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Teos on ollut varsin pidetty, mutta siitä huolimatta Helsingin kaupunki ei ole halunnut teosta itselleen lunastaa. – Taideyhdistys otti kuvanveistäjien huolen tosissaan ja päätimme, että hoidamme teoksen kotiin. Luonnollisesti näimme sen loistavana erityisesti Taidekehän teosten joukkoon. Opperan käärmeen siirtoa varten yhdistys anoi ja sai Leader-rahaa, – Taideyhdistys sai kokoon melkoisen talkooväen, ja teoksen siirto ja kokoaminen hoituivat hienosti, kiitteli Anttila. Oopperan käärmeen tekijät, kuvanveistäjät Ossi Somma, Reijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen, ovat vaikuttaneet vahvasti Kankaanpään taidekoulussa. Käärmejuhlaan saapui tekijöistä paikalle Ossi Somma, joka oli erittäin tyytyväinen teoksen uudesta kotipaikasta. Yhdessä taitelilja Liisa Juhantalon he totesivat hymyillen, että koska ei enää pysty itsekään tekemään taidetta, on tyydyttävä vain ihailemaan. Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää kiitti kaikkia niitä tahoja, jotka olivat vaikuttaneet Oopperan käärmeen saamiseen Kankaanpäähän. – Tämä on nyt Taidekehän 118. teos. Taidekehä on Kankaanpään, vahvan taidekaupungin, ylpeys. Olemme täällä etuoikeutettuja, koska kaupungissamme asuu aitoja, taiteesta innostuneita ja kiinnostuneita ihmisiä. Käärmejuhlassa esiintyi myös mezzosopraano Ulla Törmä, jota kitaralla säesti Jani Paulamäki. Tilaisuuden päätyttyä runsaslukuinen yleisö viihtyi puistossa vielä pitkään keskustellen ja kesäillasta nauttien. "Taidekehä on Kankaanpään, vahvan taidekaupungin, ylpeys. Mika Hatanpää Kaupunginjohtaja