Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Lukijalta: Voimattomuus äitinä on aivan mahdoton, sillä minun pieni poikani ei pääse vaan joutuu kolmannelle luokalle

"Minä suojelen sinua kaikelta." Voimattomuus äitinä on aivan mahdoton, sillä minun pieni poikani ei pääse vaan joutuu kolmannelle luokalle. Jämijärven Keskuskoulu on rikki, ulkoseinät ovat todettu kuin sieniksi, jotka keräävät kosteuden ja toimivat kasvualustoina monille ei kutsutuille vieraille. Seinien sisältöä ei ole toki paljoakaan tutkittu, mutta maljakokeista löytyy sädesienistä mitä kummallisimpiin kokkeihin, joita ei tavallinen äiti-ihminen ymmärrä. Meitä vanhempia on informoitu hyvin, on kerrottu löydöksistä ja toimenpiteistä. Kerrotaan uuden koulun hankesuunnitelmasta ja terveysvalvonnan johtaja takaa, että kaikki on tehty oikein. Koulu siis tiivistettiin sisältä, ei reiän reikää mistä ulkokuoren epäpuhtaudet tulisivat lapsien kimppuun ja sitten vielä pusketaan ylipaineistuksella kaikki loputkin pahat pois. Tällä saamme arvokasta aikaa rakentaa uusi upea koulu. Se tuntui helpottavalta. Kaikki siis myöntävät, että koulu on rikki ja vaikka korvaavat toimenpiteet tuhoaisivatkin koulun lopullisesti, lapsemme ei sairastu. Mitä jos se ei ole niin? Joulukuussa 2018 tutkittiin koulun paineistus. Se oli valtaosin alipaineinen. Ennen hiihtolomaa luvattiin jatkaa tiivistyksiä ja vahvistaa ilmanvaihtoa. Mitä jos kaikkea ei tehtykään niin? Mitä jos ilmastointi laitetaan puoliteholle iltaisin? Voiko yleensäkin vanhoilla ilmastointiin tarkoitetuilla laitteilla saavuttaa jatkuva ylipaine vanhaan rakennukseen? Saadaanko koulu tiiviiksi? Naapurin mukulat ja kylien kakarat imevät astmapiippuja niin kuin teinipojat minun nuoruudessani norttia posket lommolla koulun kulmilla, tytöt pakkeloivat paksun puuterikerroksen, etteivät naaman punakat ihottumat näy. Koululaisille määrätään allergialääkkeitä, vaikkei mitään ole todettu, ja päänsärkypäiväkirjoja löytyy enemmän kotien pöydiltä kuin katekismusta tai vihkiraamattuja pölyttymässä kirjahyllyistä. Miten minä suojelen sinut tältä kaikelta? Luottamushenkilöt, ihmiset joihin luotamme, päättivät kunnanhallituksen kokouksessa 27. toukokuuta, että vaikka on voitu todeta korjaustoimenpiteiden riittämättömyys, ei väistötiloja Jämijärvelle tule. Terveysvalvonnan johtajan mielestä meidän lapsistamme pitää sairastua 30 lasta ensin. Tiedäthän, 20 prosenttia koululaisista. Kenet valitsisit? Minä en ainakaan omaani. En naapurin lasta. En myöskään kummipoikaani. En ystäväni tytärtä. Kuka lapsista ansaitsee sen? En minä osaa valita, kuitenkin vielä tarvitaan parisen kymmentä lisää. Onneksi luottamushenkilöt osaavat, he heittävät kuten keisarit arpaa. Meillä oireilevat viisi kymmenestä serkuksesta – uusi terve koulu ehtii pelastamaan kaksi. Kolme minä lähetän tuonne kouluun – tietäen olevani lottovoittaja, jos he eivät sairastu. Miten minä suojelen sinua kaikelta, voisiko joku auttaa minua suojelemaan sinua kanssani sairaalta koululta? Kirjoittaja on Jämijärven Keskuskoulun tulevan kolmasluokkalaisen äiti.