Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Hyvä kisa: "Kaikki pääsivät ehjinä kotiin"

Kankaanpääläinen ATV-motorcosskuljettaja Max Karilainen oli lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna edustamassa Suomen joukkue EM-kilpailussa Saksassa. Karilaisen lisäksi Suomea edustivat Niko Laakso ja Lasse Ruotsalainen . Koko viikonlopun kestänyt kisatapahtuma oli varsin poikkeava suomalaisille, sillä esimerkiksi SM-sarjassa kaikki tapahtuu yhden päivänä aikana. Nyt karsinnat ajettiin jo lauantaina ja varsinaiset kisalähdöt vasta sunnuntaina. – Olihan siinä totuttelemista, mutta ei se varsinaisesti ajohommia haitannut. Uusi kokemus tuokin, toteaa Karilainen. Kisassa ajettiin yhteensä kolme lähtöä ja jokainen kuljettaja osallistui kahteen lähtöön. Jokaisen kisalähdön tulokset ynnättiin yhteen josta kolmen lähdön jälkeen saatiin kokonaistulos. Suomi oli kilpailun 12. – Tavoitteena oli parantaa viime vuoden sijoitusta, mikä oli 10. Siihen ei nyt päästy. Omalle kohdalle molemmat kisalähdöt olivat vaikeita, kisan edestessä pääsin kuitenkin hyvään ajorytmiin. Ensimmäisessä lähdössä oli ongelmia tekniikan kanssa, kun moottori ylikuumeni. Toisessa lähdössä taas sammutin yhdessä kohtaan ajokin ja menetin siinä muutaman sijan. Ensimmäisessä lähdössä oli 19. ja toisessa 14. Yhteensä ajajia oli 30 per lähtö. Karilainen myöntää, että ennen kisaa jännitti tavallista enemmän. – Jo pelkästään se, että kuljettajia oli jokaisessa lähdössä 30, teki kisasta erilaisen. Suomessa hyvä jos lähtöviivalle saadaan 20 kuljettajaa. Lähdöt olivat myös pidempiä kuin Suomessa, missä kisalähdöt kestävät 15 minuuttia ja kaksi kierrosta. Saksassa ajettiin 25 minuuttia ja kaksi kierrosta. Sen verran kisassa sattui ja tapahtui, että suomalaisten kannalta kisa meni hyvin, kun kaikki pääsivät ehjinä kotiin. Kisa jätti Karilaiselle nälkää tulevaisuutta ajatellen. – Ensi vuonna olisi hienoa päästä uudelleen kisaamaan, nyt kun on nähnyt ja kokenut miltä tuossa kilpailussa ajaminen tuntuu. Sitä osaisi omalla tavallaan valmistautua paremmin. Vaikka Saksan kilpailu menikin Karilaiselta vain "kohtalaisesti", kausi oli 16-vuotiaalle nuorukaiselle kokonaisuutena hyvä. – Edelliskauteen verrattuna otin ison harppauksen eteenpäin. Podiumsijoituksia tuli lähes jokaisesta kisasta, toteaa SM-hopealle ajanut Karilainen. Tällä hetkellä Karilainen pitää ajohommista lomaa. – Nyt huolletaan kalustoa eikä mietitä ajohommia yhtään muutamaan viikkoon. Ensi kaudella jatketaan ja yritetään saada kalusta entistäkin kovempaan kuntoon.