Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Elämästä kummunneet runot saivat musiikillisen muodon – kankaanpääläisen maanviljelijä Väinö Mäkelän teksteistä syntyi levyllinen lauluja

Niitä löytyi tuohenkäppyröistä, palasokeripakkauksen kyljestä ja vaikka mistä. Kun papan runosuoni pulppusi, hän kirjoitti lähimpään esineeseen, johon vain kynänjälki tarttui. – Uusia pahvilappusia voi vieläkin löytyä tuolta vintiltä, arvelee Simo Mäkelä , maanviljelijänä ja runoilijana tunnetun Väinö Mäkelän (1895–1980) pojanpoika. Yhteensä Väinö Mäkelältä on jäänyt talteen noin 3 000 runoa. Niitä olisi vielä enemmän, mutta arviolta 400 runoa paloi kuivausriihen tulipalossa 1970-luvun alkuvuosina. – Pappa korjaili runoja ja lämmitti kuivausriihtä, kun tuli pääsi karkaamaan. Oli se papalle jonkinlainen katastrofi, vaikka hän myöhemmin kuittasi palon haastattelussa vain pikku toteamuksella, kertoo Erkki Ylikoski , Väinö Mäkelän tyttärenpoika. Parikymmentä vuotta sitten Ylikoski serkkukaarteineen eli Väinö Mäkelän lapsenlapset julkaisivat omakustanteena kirjan, joka sisälsi toistasataa papan runoa. – Tästä lähtien minulle on itänyt pakkomielteeksi asti ajatus tehdä levy hänen runoistaan. Itselläni ei ole musiikin lahjoja, joten piti löytää sopiva yhteistyökumppani, Ylikoski kertoo. Puolitoista vuotta sitten Ylikoski tutustui laulaja-lauluntekijä Pekka Murtoon . Ylikoski ehdotti yhteistyötä Murrolle, joka innostui heti. Ylikoski antoi Murron valita kirjan runoista sellaiset, jotka parhaiten musiikiksi taipuisivat. Murrolla ei kauaa valinnassa mennyt, ja pian kahdeksan runoa oli kääntynyt luontevien laulujen muotoon. Nyt serkkukaarti on julkaissut Murron säveltämistä, sovittamista ja laulamista kappaleista cd-levyn Lauluja Elämästä . Levyn nimi kertoo valittujen tekstien laajasta kirjosta. – Mukana on lauluja monelta elämän alueelta, juopottelusta hengellisyyteen ja kaikkea siltä väliltä. Levy on jonkinlainen läpileikkaus elämästä, Ylikoski kuvailee. Vesilahdessa asuva Murto kertoo nauttineensa projektista, jonka on kokenut kulttuurillisesti arvokkaaksi. – Mäkelän runot ovat omalla tavallaan laulavaa kieltä. Monet kappaleista syntyivätkin todella helposti, Murto luonnehtii. "Säkeet syntyivät piikkopaidassa lapsen, muistiin kirjoitti kynä harmajahapsen", riimitteli Väinö Mäkelä. Tällä hän tarkoitti sitä, että oli mielessään runoillut koko ikänsä, mutta vasta eläkevuosinaan alkoi toden teolla kirjoittaa niitä muistiin. Kouluja käymätön maanviljelijä oli luontainen runosielu, jonka loppusoinnukas tyyli muistuttaa Eino Leinoa . Väinö Mäkelän aktiivinen kirjoittamiskausi ulottui 1940-luvun loppupuoliskolta 1970-luvun puoliväliin. Simo Mäkelä ja Erkki Ylikoski suhtautuvat pappansa runouteen syvällä kunnioituksella. – Arkisimpia runoja on mielenkiintoista lukea, sillä ne kertovat tutuista ihmisistä ja tutusta ympäristöstä. Toisaalta hän kirjoitti myös suuremmista aiheista, kuten sodasta ja muusta Suomen historiaan liittyvästä, Simo Mäkelä kertoo. Väinö Mäkelä painoi muistiinsa myös lapsena kuulemiaan taruja ja käänsi niitä runomuotoon. Mystisimmissä teksteissä esiintyy aaveita, kuten Hietaharjun kummituksia. Runoilijalle rakas paikka oli kotikoski, jonka varrella hän kirjoitti vedenneidoista. Serkukset muistavat Väinö Mäkelän hyväntahtoisena herrana, jonka kasvoilla oli aina pieni hymy. Pappa suhtautui lapsiin luontevasti, mutta viihtyi eläkkeelle jäätyään paljon omissa oloissaan ja mietteissään. Ääneen pappa ei runojaan juuri lapsenlapsilleen lukenut, mutta Simo Mäkelä muistaa yhden poikkeuksen omasta lapsuudestaan. – Hän oli kirjoittanut jonkun hauskan runon, sellaisen oikein vitsikkään. Sen hän luki minulle ääneen, ja sain nauraa oikein kunnolla. En vain muista enää, mikä runo se oli. Kuuntele Lauluja Elämästä -levyn kappale Jääkukkia .