Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Onko perheessäsi tilaa viikonlopuksi lapselle tai nuorelle? PoSa hakee tukihenkilöjä ja tukiperheitä jäsenkuntien alueelle

POHJOIS-SATAKUNTA Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän sosiaalipalvelut etsii tukiperheitä PoSan alueella asuville lapsiperheille. Lastensuojelun sosiaaliohjaaja Anneli Ruisniemi toteaa, että tukiperheenä toimiminen ei vaadi erityistä koulutusta. Riittää, kun perheellä on aikaa ottaa lapsi turvalliseen arkeen viikonlopuksi kerran kuukaudessa. – Kyse on ammatillisesti ohjatusta vapaaehtoistoiminnasta, josta maksetaan korvaus. Tukiperheenä voi toimia täysi-ikäinen aikuinen tai perhe, joka arvostaa lapsia ja on valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön, vähintään vuodeksi. Tukiperheeksi ryhtyvältä edellytetään ihan tavallista arkea. Tukiperheenä toimiminen on ennaltaehkäisevää lastensuojelua. Perhe pystyy parhaiten antamaan tukea, kun heillä on tarjota lapselle hyvää perushoitoa, iänmukaista huolehtimista ja kasvatusta sekä huolenpitoa. Kyse on lapsesta välittämistä ja ajanviettämistä lapsen kanssa. Tukihenkilö tai -perhe myötäelää ja tukee lasta ja nuorta koulunkäyntiin, harrastuksiin ja arkielämän tilanteisiin liittyvissä asioissa. – Tukiperheellä tulee olla riittävästi aikaa ja viikonloppu kuukaudessa vapaata. Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus on suotavaa, mutta ei välttämätöntä. Olet etsimämme, jos sinulla on suuri sydän ja halua auttaa muita. Tukiperheellä ei voi olla lastensuojelun asiakkuutta, rikostaustaa eikä päihde- tai mielenterveysongelmaa. Lisätietoja antavat PoSan lastensuojelun ja perhesosiaalityön sosiaaliohjaajat.