Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Isän menetys lapsena jättää pysyvät arvet – Annika Laakson kokoama kirja isättömien poikien tarinoista julkaistaan maanantaina

Miltä tuntuu pojasta, joka menettää isänsä? Miten isän varhainen kuolema vaikuttaa pojan elämään lapsena ja myöhemmin aikuisena? Kankaanpääläislähtöinen Annika Laakso on koonnut kirjan kansiin yhdeksän miehen tositarinat. Heistä kaikki ovat kohdanneet isänsä kuoleman lapsena. Laakso itse menetti viime kesänä puolisonsa Villen , joka sairasti parantumatonta syöpää vuosien ajan. Samalla pariskunnan kaksi poikaa jäivät isättömiksi. Isänsä poika – Kertomuksia elämästä isän kuoleman jälkeen ilmestyy nyt. Kirjan julkaisutilaisuus on 10. helmikuuta Turussa, Annika Laakson ja hänen poikiensa nykyisessä kotikaupungissa. ”En mitenkään voi korvata isää enkä täysin ymmärtää lasten kokeman menetyksen vaikutuksia.” Näin kiteyttää Annika Laakso itse esipuheessaan. Tarinat tuntuvat merkityksellisiltä lukijalle erityisesti siksi, että niiden kertojien kokemuksia ei voi muuta kautta hahmottaa. Jokainen tarina on erilainen, mutta yhdistäviä tekijöitä löytyy. Ikävä on aina läsnä, joillekin kirjoittajille konkreettisempana, toisille hieman epämääräisempänä tunteena. ”Isän ikävä ei koskaan katoa. Se iskee joskus voimakkaana. Tunnen sen jotenkin erityisenä haavoittuvuutena ja herkkyytenä, joka vaikuttaa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa”, kirjoittaa Sakari , joka menetti isänsä 13-vuotiaana, 48 vuotta sitten. Isä näyttäytyy joillekin kirjoittajille sankarina. Toisille suhde isään oli tämän elämän aikana vaikea, mutta heille on tyypillistä rakentaa kuvaa isästä uudelleen tämän poismenon jälkeen. ”Isäni ei ollutkaan paska jätkä, hänellä oli vain paljon tuskaa sisällään. Tuskaa, jota hän ei käsitellyt. Minulle on noussut todella tärkeäksi tuntea hänet niin hyvin kuin mahdollista, jotta osaan rakentaa itseäni”, kuvailee 13-vuotiaana isänsä menettänyt Roope 13 vuotta tapahtuneen jälkeen. "Olin isän poika, aina mukana joka hommassa traktorissa, sikalassa, metsässä ja ihan missä tahansa muualla. Isä oli minulle sankarihahmo, jota katsoin ylöspäin", Veli-Matti kertoo 29 vuotta isän kuoleman jälkeen. Veli-Matti oli vain 5-vuotias isän kuollessa tapaturmaisesti. On siis luonnollista, että muistot isästä ovat häilyviä, kauniita välähdyksiä. Isän kuolema ei välttämättä ole se pahin hetki. Isättömyys muistuttaa itsestään usein kivuliaammalla tavalla paljon myöhemmin. ”Yritin aina isänpäivän aikoihin olla mahdollisimman huomaamaton koulussa, ettei minulta kysyttäisi asiasta mitään. Kun mitään sanottavaa ei ole", muistelee Samu , joka oli 7-vuotias isän kuollessa. Useissa tarinoissa on lohdullinen loppu. Vaikka ikävä ei mielestä poistu, oma elämä asettuu raiteilleen ja tuntemus muuttaa muotoaan siedettävämmäksi. 19 vuotta isän menettämisen jälkeen Samu tiivistää nykyhetken näin: "Nykyisin iskää muistetaan äidin ja siskon kanssa ilolla. Iskä on edelleen läsnä meidän jokaisen jokapäiväisessä elämässä, ja iskän juttuja kerrotaan ja nauretaan usein yhdessä. Niin kliseiseltä kuin asia kuulostaakin, on suru muuttunut ajan kanssa kauniiksi." Joskus varhainen suuri menetys kääntyy suoranaiseksi voimavaraksi elämän polulla. Näin on käynyt Vesalle , jonka isä kuoli 23 vuotta sitten pojan ollessa 17 vuoden ikäinen. "Uskon, että kokemukseni ovat auttaneet suhtautumaan asioihin asioina. Olen tiennyt, että minun on tehtävä kaikki asiat itselleni yksinkertaisiksi. Olen koko aikuisikäni ihmetellyt, miten sellaiset ihmiset pärjäävät, jotka eivät ole kokeneet suurta menetystä tai koettelemusta."