Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Pääkirjoitus: TikTokit, Snäpit ja Yubot ovat digiajan vanhemmille outoja

Koulujen ja lehtien yhteistä Sanomalehtiviikkoa vietetään jälleen helmikuun alussa. Viikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Tänä vuonna sloganina on "kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää". Tarkoitus on korostaa uutismedian roolia luotettavan tiedon välittäjänä. Vielä ennen talvilomaa eli hiihtolomaviikkoa, siis heti Sanomalehtiviikon jälkeen vietetään Mediataitoviikkoa. Äkkiseltään voi kuulostaa oudolta, että kaikilla helmikuun viikoilla on jokin koululaisia kosiskeleva teema. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Kun tarkemmin ajattelee, teemat kulkevat lujasti käsi kädessä, mutta mediataitoviikolla roolit voi kääntää päinvastoin. Jos me toimittajat julistamme Sanomalehtiviikolla perusviestiä siitä, että yhteiskunnalliseen keskusteluun perehtyminen on tärkeää, mediataitoviikolla nuoret ja lapset voisivat opettaa ja perehdyttää meitä vanhempien sukupolvea. Syytä ainakin olisi. Turhan harva alle 18-vuotiaan huoltaja on edes pintapuolisesti perillä siitä, millaisia teinien tai lasten suosimat sovellukset ovat. Perinteinen Facebook on 1900-luvulla syntyneiden some-kanava, eivätkä inasen modernimpi Instagram tai Twitterkään aina vetoa. Jos pelkkä nimi on outo, miten me vanhemmat voimme tietää, missä TikTokin, Tellonymin ja Jolon riskit piilevät tai millaiseksi teini-Tinderiksi Yobo-sovellus on muotoutunut.