Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Toimittajalta: Mitä jää, jos kaikki lähtee

Väestö vanhenee, ikäluokat pienenevät ja palvelut heikkenevät. On vaikea kuvitella, että Suomen työllisyysaste saataisiin hilattua 75 prosenttiin, kun jatkuvasti väki vähenee työpaikoilla ja uusia työpaikkoja syntyy nihkeästi. Valitettavaa on, ettei edes koulutus pysty reagoimaan työnantajien tarpeisiin. Lääkäreistä on pulaa, sosiaalityöntekijät ovat ylityöllistettyjä, metalliala ei kiinnosta nuoria, automatiikka/robotiikkaa huutaa työvoimapulaa ja yllättäen myös tubettajat kärsivät masennuksesta uudella toimialallaan, jossa ovat huomanneet olevansa aina töissä. Sopii kysyä, onko ihmisen elämää joskus leimannut kohtuus? Milleniaaleilla, 1983-1994 syntyneillä, eli jo työelämään astuneelle sukupolvelle tehdään nyt tilaa ikääntyneempiä työttömyysputkeen sysäämällä. Tämä sukupolvi haluaa kokea tekevänsä omia arvoja tukevaa mielekästä ja merkityksellistä työtä. Milleniaaleilla on diagnosoitu jatkuva oppimisen jano, eikä samaan työpaikkaan haluta välttämättä sitoutua kuin muutamaksi vuodeksi. Miten onkaan sitten muiden sitoutumisten laita: ei lapsia, ei uskontoa... Nuorimpien tubettajien masennuskin on järkyttävää luettavaa. Milleniaalien, eli valtaa viime aikoina lunastaneiden arvot ovat vielä omalle sukupolvelleni arvoitus. Kasarit ja ysärit haluavat kehittää osaamistaan eivätkä tylsistyä. Esimieheltä odotetaan tukea ja sparrausta, eikä työskentelytapoja niellä purematta. Se, että joku uskaltaa pyytää perustelun ääneen, on toivottavasti kaikkien etu. Pomoksi halutaan personal trainer. Entä mitä tapahtuu, jos kaikki ei mene niin kuin olettaa – pärjätäänkö ilman lääkkeitä ensinkään? Sodan ja pulan ikäluokat, suuret ikäluokat, ahneet sukupolvet, hyvinvoinnin sukupolvi, lama- ja pullamössö- sekä kännykkäsukupolvilla kaikilla niillä taitaa olla omat kokemuksensa kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuuksista. Olo on outo myös tässä elämänvaiheessa, jossa lapset lähtevät omille teilleen. Kaksi tyhjää kamaria ei oikeasti olekaan tyhjänä. Eivät lapset huoli lapsuusmuistojaan pieneen yksiöönsä. Siellä kamarissa sitten äidin ja yhtä lailla isänkin on – vuosien silmissä vilistäessä – koottava itseään uuteen uskoon kokeakseen olevansa hitusen enemmän kuin tarpeeton. Mitä jää kun kaikki lähtee? Mitä asamme tilalle omaan elämään, omaan kotiin, kotikuntaan, kotiseudulle ja Suomeen. Vastuu siitä on ihan meillä jokaisella ja verkostoillamme. Luodaan uutta. Ei ole varaa takertua siihen, mistä aika ajoi ohi. "Sopii kysyä, onko ihmisen elämää joskus leimannut kohtuus?