Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Luonnosta voi löytyä uusia maisemia – kokenut valokuvaaja löytää ainutlaatuisia elämyksiä Karvian luonnosta

Karvialainen valokuvaaja Seppo I. Myllyviita on aina ollut innostunut kiertämään Karvian luontoa. Miehen kalenteri tyhjentyi, kun hän tilapäisesti sulki oman liikkeensä ja viikonloppujen erilaiset äänentoistokeikat peruuntuivat koronaviruksen takia. Vaikka Myllyviita on toki aiemminkin kiertänyt luontoa, on nyt aikaa luonnossa viettämiseen entistä enemmän. Koronaviruksen takia hieman viivästyvän geopark-statuksenkin myötä on myös hyvä tietää paikallisista luontoelämyksistä vielä lisää, jotta niitä voi mainostaa tuleville matkailijoille. Myllyviita lähtee aamuisin aikaisin liikkeelle luontokierrokselleen. Hän saattaa olla reissun päällä muutaman tunnin ajan. Toisinaan hän saattaa laittaa repun selkään myös toisenkin kerran päivän aikana. Luonnossa on nyt se aika, että siellä voi nähdä muuttolintuja, joita Myllyviita välillä saa ikuistettua kameran eteen. – Nyt voi nähdä töyhtöhyyppiä, kurkia, sorsalintuja ja hanhia. Lintuja voi houkutella ilmestymään atrapin avulla eli laitteella, jolla saadaan kuulumaan linnunääntä. Hän käyttää sitä erityisesti riekon ja teeren soitimella saaden linnut aivan lähelle sopivalle kuvausetäsyydelle. Myllyviita haluaa houkutella myös muita ihmisiä mukaan luontoon. – Kun mennään vähän erilaisille luontokohteille omalla porukalla, niin estetään ylimääräiset kontaktit koronan leviämisen estämiseksi. Retkillään ihmiset voivat myös nauttia Karvian useista laavuista ja kota-paikoista. – Ehdottomasti kannattaa laittaa retkipaikan tai muun palvelun kartta puhelimeen esille ja tietysti varmistaa, että puhelimessa on virtaa. Juotavaa ja eväitä kannattaa ottaa mukaan sekä sopiva reppu tarvikkeille. Reissuun on hyvä varata myös riittävän lämpöiset vaatteet sekä hyvät saappaat villasukkineen, jatkoi Myllyviita. Myllyviita pitää hyvinä Karvian luontokohteina Kyrönkankaan vanhan maantien lähellä olevia keitaita, joista lähtee puroja ja luomia. – Näitä ovat vaikkapa Lähdetluoma ja Lähdepuro. Kauhanevan laitamilla ovat myös Maantielakso ja Laksoneva, jotka ovat keväisin muuttavien sorsalintujen levähdyspaikkoina. Muuttolintuja voi bongata lisäksi usein myös Rastiaisnevan ja Suomijärven maisemista. Jos haluaa nähdä vielä uusia vesistömaisemia, niin Myllyviita ehdottaa kiertämään Karvian pohjoispäässä. – Sarassa on Karvian pohjoisin järvi Vähäjärvi ja Mustajärven suunnilla on kolme lampea lähellä Salmilamminkeidasta. Sielläpäin on myös Helvetinlampi, jonka vedenpinta on 20 metriä korkeammalla kuin Karvianjärvi. Karvianjärveen laskeva Säkkijoki on myös vanhaa hienoa kulttuurimaisemaa. Jos haluaa vielä lisää nauttia jokimaisemista niin Myllyviita ehdottaa vielä kiertämään Nummijoen vierustaa ja Karvianjokea Jokimaassa. Peltolakeuksien maisemia ihannoiville Myllyviita ehdottaa Kärpäsnevan lintutornia, Korpisalon peltoaukeaa sekä Aitainevaa laavuineen. – Luontomatkan päätteeksi voin suositella Luomanvarrella Kanttissa olevia upeita soidensuojelualueita, joita pääsee näkemään kun menee ensin Virkasalon metsäautotietä pitkin, kertoi Myllyviita. " Retkillään ihmiset voivat myös nauttia Karvian useista laavuista ja kota-paikoista. Seppo I. Myllyviita