Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Kankaanpääläisnuoren tähdittämä Kasino-leffa saapuu kaupunkiin – näytökset toteutetaan katsojien turvallisuus edellä

KANKAANPÄÄ Tosi innostunut ja iloinen, vaikka vähän jännittääkin. Siinä Elina Kankaan päällimmäiset tunnelmat ennen viikonlopun pop up -elokuvanäytöksiä Kankaanpääsalissa. Kankaan järjestämänä esitetään lauantaina ja sunnuntaina viisi näytöstä vastikään ensi-iltansa saaneesta Kasino -elokuvasta, jota tähdittää kankaanpääläisnuori Eelis Kakkonen . Kasinon ensi-ilta siirtyi koronan takia kuukausia, mutta nyt elokuva on kerännyt ilahduttavia yleisömääriä eri puolilla Suomea. – On niin hyvä mieli tekijöiden puolesta, Kangas riemuitsee. Kangas myöntää, että päätös järjestää näytöksiä nyt ei ollut helppo, mutta se oli helpompi kuin siirtää näytökset vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Hän takaa, että järjestäjät ovat tehneet kaikkensa varmistaakseen mahdollisimman turvallisen leffakokemuksen. – Jonottaessa noudatetaan riittäviä turvavälejä, ja käsidesit ovat tietenkin saatavilla. Saliin otetaan vain 120 katsojaa eli noin puolet siitä, mitä oli helmikuun esityksissä. Näytöksistä poistutaan takapihalle, eli näytösten väleissä ihmiset eivät kohtaa toisiaan, Kangas luettelee. Elina Kankaan vetämä hanke kokonaan uuden elokuvateatterin rakentamisesta on ollut korona-aikana pysähdyksissä. Rakennuttaja ja paikka olivat jo alkuvuonna selvillä, mutta niitä Kangas ei luonnollisesti paljasta nytkään. – En uskalla edetä asian kanssa vieläkään, sillä korona vaikuttaa niin moneen asiaan. Ei ole esimerkiksi tietoa, tulevatko elokuvasäätiön rahat jakoon ensi vuonna ollenkaan. Pop up -näytösten järjestäminen Kankaanpääsalissa ei kuitenkaan tule olemaan pysyvämpi ratkaisu. Kangas kiteyttää syyn kahteen sanaan: raskasta ja kallista. – Kankaanpääsali on erittäin varattu, ja vaaditaan hirveä järjestely yhden viikonlopun esityksiä varten. Valtava määrä laitteita pitää roudata sisään ja viedä takaisin. Lisäksi salin vuokraus tulee sen verran kalliiksi, ettei oikein uskalla ottaa riskiä. Kasinon näytösajat Kankaanpääsalissa: la 12.30, 17.00, 21.45, su 12.20, 16.30. Ohjaaja Mikko Jokipii ja päänäyttelijä Eelis Kakkonen ovat paikalla la klo 17 näytöksessä, johon voi varata lippuja etukäteen. Muihin näytöksiin liput ennen näytöstä tai pe 18–20 auki olevasta lipunmyynnistä.