Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Koronan takia kiertue peruttiin – ministeri Pekonen ei saavu Kankaanpäähän

Vasemmistoliitto peruu kaikki puolueen suunnitteilla olevat yleisötilaisuudet toistaiseksi. Peruttujen tapahtumien joukkoon kuuluvat opetusministeri Li Anderssonin ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen keväälle suunnitellut maakuntavierailut sekä puolueen toukokuulle suunniteltu 30-vuotisjuhla. Pekosen oli tarkoitus vierailla Kankaanpäässä lauantaina 14.3. Mikäli koronatilanne sallii, ministerikiertuetta jatketaan myöhemmin. Myös 30-vuotisjuhlat järjestetään, kun se terveysviranomaisten mukaan on turvallista. Myös vasemmistoliiton puoluetoimistolla ryhdytään koronatilanteen vuoksi toimenpiteisiin. Puoluetoimisto suljetaan toistaiseksi ulkopuolisilta vierailuilta, ja työntekijöille suositellaan etätöitä. Vasemmistoliiton toimenpiteet pohjautuvat hallituksen torstaina 12. maaliskuuta antamiin suosituksiin.