Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Anttilan taiteilijapariskunnan perhe viihtyy kesämökillä Jämillä – Sieltä on helppo tehdä myös esiintymiskeikkoja

Jämijärvellä luonnon rauhassa sijaitsee vaaleilla sävyillä sisustettu kesäpaikka. Täällä voi rauhassa uida, hiihtää rullasuksilla, kalastaa, käydä lenkillä, pyöräillä. Täällä voi vain olla, päiväkaupalla. Tai siis voisi, jos olisi sellainen luonne. – Vapaallakin Jyrkin auto starttaa kahdeksan kertaa pihasta. Mies on aina menossa, aina pitää olla jotakin tekemistä, naurahtaa Maija Anttila ja katsahtaa puolisoaan lämpimästi. Julkisuudesta muistuttaa perheen pakettiauto, jonka kyljessä kulkee musiikkialan yrittäjien logo. Kodinhoitohuoneessa on lisäksi paljonpuhuvasti jatkojohtoja kuivumassa. Ne saivat maistaa Suomen konserttikesän todellisuutta. – Olimme Riihimäellä esiintymässä. Kaikki tavarat saatiin kasaan auringossa ja kahvitkin vielä juotua, oli todella kaunis kesäpäivä. Viittä minuuttia ennen konserttia alkoi sataa ihan kauheasti. Ja sitä jatkui koko konsertin ajan. Sähkötkin menivät jossakin vaiheessa, kun johtoihin satoi vettä, Jyrki Anttila puistelee päätään ja nauraa. Anttiloiden taiteilijapariskunta elää esiintymisestä. Oopperatenoriksi kouluttautunut Jyrki laulaa ja pianistina, kanttorina ja musiikin opettajana toimiva Maija säestää. Kuulostaa hyvinkin kultturellilta. Korkeakulttuurilta. Mutta elämä ei ole pelkkää aariaa, ainakaan Anttiloiden perheessä. Anttiloilla on ollut jo toistakymmentä vuotta oma kulttuurialan yritys. He järjestävät yrityksensä kautta erilaisia laulu- ja musiikkikonsertteja sekä työstävät erilaisia operetteja näytäntökuntoon yhdessä kulloinkin kasattavan työryhmän kanssa. Esitysten kanssa kierretään ympäri Suomea. Anttilat antavat töitä harjoiteltavien kappaleiden myötä myös muille kulttuurialan tekijöille. Puhelin soi ja sähköpostia tulee vuoden jokaisena päivänä. Välillä tulevia töitä mietitään ja viimeisiä viestejä kirjoitellaan yötä myöten. Anttilat eivät kuitenkaan sovittele mitään suuren taiteilijan viittaa itselleen. – Aika harvassa ovat ne tekijät, jotka ovat paitsi operetin tähtiroolissa, myös ajavat pakettiautoa, asentavat lavasteita, myyvät lippuja, hoitavat markkinointia ja juontavat vielä oman esityksensä. Jyrkille täytyy kyllä antaa kunniaa siinä mielessä, että hän ei ole koskaan ollut liian suuri stara mihinkään työhön, hänellä ei ole sellaista tarvetta diivailla tai viettää pintaliitoelämää cocktail-kutsuilla, vaikka niitäkin tilaisuuksia olisi uran varrelle kyllä mahtunut, puoliso Maija Anttila valottaa. Parisuhteen kuulumisetkin vaihdetaan ja päivitetään usein näppärästi keikkamatkoilla. Autossa kahdestaan istuessa voi hyvin aloittaa keskustelun vaikka siitä viime keskiviikosta, kaihertamaan jääneistä asioista, seinien maalaamisesta tai lasten kasvatuksesta. – Minä olen sellainen analysoija, pohdiskelija. Kaikki pitäisi saada aina miettiä rauhassa ennakkoon, harkita ja pysähtyä, että olisiko kuitenkin parempi noin päin vai näin päin. Jyrki taas on meistä se innostuja, aina monta rautaa tulessa. Hän on sitä mieltä, että kyllä se hyvin menee kun kato tosta tolleen ja noin vaan. Siinä asiassa me joudumme toisiamme opettamaan. Isojakin konsertteja on tehty aika spontaanilla meiningillä ja todettu on, että menihän se. Olisiko se oikeasti lopulta mennyt yhtään sen paremmin, vaikka minä olisin viikko tolkulla uppoutunut ja analysoinut ja pohtinut ja kääntänyt. Taiteen tekemisessä on monta reittiä hyvään toteutukseen. Se on ollut minulle hyvä koulu. – Sitten taas toisaalta, välillä Maija haluaa keskustella hyvinkin syvällisesti musiikillisista yksityiskohdista ja minä keskustelen niistä sitten, enkä valita. Kestän sen kuin mies, Jyrki Anttila nauraa. Yrityksen pyörittäminen ja taiteilijuus ovat tulleet kotiin muillakin tavoilla. Lapset ovat olleet mukana vanhempiensa urassa ja työssä. Maija esimerkiksi imetti esikoista Ellaa vielä muutamaa minuuttia ennen konsertin alkua, nosti lapsen sylistään suntion käsivarsille ja säntäsi urkuparvelle soittamaan vaikeaa Bachin preludia. Perheen nuorimmainen on parivuotiaana istunut ja tapittanut kolme tuntia operettia. Ja viisivuotiaana Wagnerin Tannhäuser-oopperan. – Olimme tekemässä Kekkos-oopperaa, mikä ei ollut hirveän helppoa musiikkia, ja sitäkin lapset osasivat pitkät pätkät ulkoa. Lasten muisti on uskomaton. Esityksen lopussa Kekkonen oli sairaana ja kuoli, minut oli maskeerattu vanhaksi. Silloin katsomosta kuului kirkkaalla lapsen huolestuneella äänellä, että kuoleeko iskä, Jyrki Anttila muistelee nauraen. Anttilat eivät ole laittaneet kolmea lastaan heti kahden vuoden ikäisinä musiikkileikkikouluun ja siitä viulutunneille, vaan lapset ovat saaneet itse valita harrastuksensa. Kaikki lapset ovat kyllä musikaalisia, mutta Maija halusi äitinä odottaa, kunnes lapset itse osoittaisivat omaa halua sen harrastuksen pariin. Vanhemmat ovat yrittäneet pitää huolta myös siitä, että perheen läheisiin ja ystäviin kuuluu sellaisia ihmisiä, jotka kykenevät muihinkin keskusteluihin, kuin vain puimaan sen ja sen sopraanon suorituksia ja harrastavat elämässään muutakin kuin vain musiikkia. – En ole halunnut lapsia kovin nuorina siihen maailmaan usuttaa tai tuputtaa. Meidän tyttö Ella taisi itse tässä muutama aika sitten sanoa, että olisit äiti voinut vähän aikaisemminkin aloittaa hänelle ne tunnit. Meillä odoteltiin, että lapset oli sellaisia kymmenen vanhoja, kun vihdoin sitten laitoin heidät musiikkiopiston pääsykokeisiin. Silloin ajattelin jo, että olen huono äiti melkein, jos meillä on musikaalisia lapsia ja he ei ole saaneet sitä hommaa tehdä ollenkaan. Musiikki oli myös pitkään perheessä se, mikä erotti vanhemmat lapsista. Isä ja äiti sulkeutuivat työhuoneeseen harjoittelemaan tai lähtivät keikalle esiintymään. Joulua edeltävät viikotkin ovat Maija Anttilan muistoissa kaikkea muuta kuin pullantuoksua ja lattianpesuaineen vienoa lemahdusta, vaan lähinnä tulvillaan erinäistä keikkahärdelliä, kun konsertit ovat vieneet pariskuntaa sinne ja tänne. – Olen potenut siitä huonoa omaatuntoa, että kokivatko lapset sellaista eristäytyneisyyttä, kun me molemmat yhtä aikaa jouduimme menemään ja keikkailemaan. Musiikki oli myös sellainen, mihin he eivät voineet oikein osallistua, se oli vain sellainen äidin ja isin työ. Toisinaan mietin, että mitähän lapset muistavat siitä, miten he ovat sen kokeneet. Toisaalta, tavallisena arkena ollaan sitten ehditty olemaan paljon enemmänkin lasten kanssa kuin tavallisissa, kahdeksasta viiteen -ammateissa olevat ehkä kerkiää. Aika kuitenkin auttaa. Nyt, kun lapset ovat kasvaneet ja tulleet isommiksi, he ovat muutamaan kertaan tulleet konserttiinkin mukaan. Lavalle saakka. Anttilat ovat olleet lavalla yhdessä esimerkiksi joulukonsertissa. – Tietysti nuoriso oli vähän aluksi, että no onko pakko. Ne ovat kuitenkin olleet kivoja kokemuksia kaikille. Ammatti vaatii. Jyrki ja Maija Anttila ovat toistakymmentä vuotta harjoitelleet työtään varten päivittäin. Nykyisin kenestä tahansa voi kuitenkin tulla laulaja tai musiikin tekijä. Ei tarvitse paljon muuta kuin osallistua tosi-tv:n kykykilpailuun ja parin kuukauden jälkeen sitä on musiikin ammattilainen. Anttiloiden kollega. On pakko kysyä, onko kaikki ollut sen arvoista? Kyllä, vastaavat Anttilat. Sillä vaikka luullaan, että musiikki vain tulee elämään kun suihkussa luikauttaa, ei se mene ihan niin. Anttilat peräänkuuluttavatkin vaivannäköä ja työn tekemistä. – Toki kuka vaan voi vetäistä yhden aarian siellä ja täällä tai huokailla mikrofoniin. Mutta olepa aamulla kolme tuntia harjoituksissa oopperalla ja illalla vielä laula ison orkesterin yli ilman mikkiä ja sama uudestaan seuraavana päivänä. Siinä tarvitaan sitä äänenkäytön osaamista. Jos haluaa alkaa laulajaksi, niin pitäisi vähän malttaa myös opiskella sitä. Ja äänen käyttöä. Ei viulistiksikaan tulla sillä, että ottaa vaan viulun käteen tai kirurgiksi sillä, että alkaa vaan veitsellä sohia. Ensin pitää opiskella sitä asiaa mitä tekee. Jotta voi tuottaa sitä musiikkia, niin kuin sitä on tarkoitettu tuotettavan, Jyrki Anttila toteaa. – Eikä se opiskelu välttämättä tarkoita sitä, että jokaisesta pitäisi tulla oopperalaulaja. On olemassa loistavia räppääjiä ja pop-laulajia ja rokkareita, mutta mikä erottaa hyvät puolivillaisista jokaisessa genressä, on se vaivannäön määrä. Ei mitään ilmaiseksi saa. Jotenkin sitä toivoisi, että kouluissakin käytäisi vähän sitä klassistakin musiikkia, jonka lähtökohta kaikki musiikki on. Miksi me ei kuulla radiosta meidän oopperalaulajiemme laulamana vaikka jotakin kevyempääkin musiikkia? Sillä lailla tulisi vähän vertailupohjaa, että ai näinkin voi asioita tehdä. Vaikka kaikesta ei sitten tykkäisi, niin voisi opetella edes arvostamaan, kun kuulisi erilaisia tyylejä, erilaista musiikkia, Maija Anttila jatkaa. Jyrki Anttila ja Maija Anttila ovat käyneet Jämijärvellä ahkerasti lastensa kanssa muun muassa uimassa. Perheen kesämökiltä ei ole pitkä matka perheen nimittämälle laguunille, jossa on kirkasta vettä. Jyrki Anttila harrastaa myös myös muun muassa rullahiihtoa, lenkkeilyä ja verkkokalastusta Jämijärvellä poikiensa kanssa. Hae poika! Jyrki Anttila heittelee frisbeetä perheen mustan pienen villakoiran kanssa. Maija Anttila kertoo, että perheessä soi hyvinkin usein. Maijan omissa korvissa soi lähes koko ajan musiikki, ja katkaistakseen mielensisäistä levyä hän laittaa välillä soimaan kotona jotakin tyystin erilaista. Jyrki taas nauttii hiljaisuudesta, eikä haluaisi juurikaan kuunnella musiikkia työpäivän päälle. Nuoret taas soittavat omaa musiikkiaan.