Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Pikku taistelija sai uuden elämän – Kankaanpäässä asuva puolalaispoika selvisi kriittisestä leikkauksesta, jossa päästä poistettiin valtava kysta

Kun Przemek Sikora-Mach syntyi Puolassa alle kilogramman painoisena ja valtavasti nestettä päässään, lääkärit antoivat hänelle 24 tuntia elinaikaa. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, Przemek istuu pyörätuolissaan Kankaanpäässä ja hymyilee aurinkoisena. Przemekin hymy on tuonut iloa ja helpotusta myös hänen perheensä elämään. Hänen tarinaansa kertovat nyt äiti Karolina Sikora-Mach ja isoisä Bartlomiej Sikora perheen kodissa Kankaanpäässä, kahvipöydän ääressä. – Hän on pikku taistelija, Karolina ja Bartlomiej tiivistävät tunnelman. Przemek selvisi kriittisestä ensimmäisestä vuorokaudestaan ja vielä ensimmäisistä vuosistaankin. Hänestä huolehdittiin Puolassa kuitenkin saattokodissa, sillä kuoleman oletettiin koko ajan olevan lähellä. Przemekille tehtiin Puolassa lukuisia leikkauksia, mutta päässä olevaa kystaa ei kukaan puolalainen lääkäri uskaltanut operoida. Kriittiset hermoradat kulkivat aivan liian läheltä. Kolme vuotta sitten saattokodin lääkäri ilmoitti, että Przemekillä olisi viikko elinaikaa. Silloin hänen vanhempansa alkoivat selvittää, voisiko joku jossain muussa maassa tehdä elintärkeän leikkauksen. Isoisä Bartlomiej oli asunut jo tuolloin vuosia Suomessa, ensin Jämijärvellä ja sitten Kankaanpäässä, joten oli luontevaa ottaa yhteyttä tähän pohjoiseen maahan. Helsingistä löytyivät lääkärit, jotka sanoivat pystyvänsä leikkaukseen. Kysta poistettiin erittäin monimutkaisella leikkauksella, joka kesti lähes kahdeksan tuntia. Nyt myös Przemekin perhe asuu isoisän tavoin Kankaanpäässä. Perjantaina 15. marraskuuta perhe sai erityisiä vieraita Puolasta. Puolassa on järjestö nimeltä Supersankarit, joka tekee vierailuja kuolemassa olevien lasten luokse. Järjestön tarkoituksena on ilahduttaa lapsia ja tuoda hymy heidän kasvoilleen, kun mahdollisesti viimeiset päivät lähestyvät. Supersankarit olivat vierailleet Przemekin luona jo Puolassa. Nyt järjestö halusi juhlistaa pojan uutta elämää ja tarjoutui tulemaan vierailulle Suomeen asti. – He leikkivät pojan kanssa 3–4 tunnin ajan. Hän oli hyvin onnellinen. Hän on kova supersankarien fani, Bartlomiej kertoo. Supersankaritkin kiinnittivät huomiota siihen, kuinka paljon iloisempi Przemek oli kuin edellisellä vierailulla Puolassa. Silloin hymy ei häivähtänyt kystasta kärsivän pojan kasvoilla. Przemekin elämässä on paljon rajoitteita. Hän ei paljon puhu eikä pysty myöskään kävelemään tai edes syömään omin avuin. Hän pystyy kuitenkin liikkumaan itse pyörätuolillaan. Tuon tuostakin kasvoille leviävä hymy kertoo, että Przemek nauttii elämästään sellaisena kuin hän sen tuntee. Poika käy nyt Kangasmetsän koulun ensimmäistä luokkaa, ja hänen perheensä on sopeutunut hyvin Kankaanpäähän. Äiti, isoisä ja koko muu perhe iloitsevat Przemekin mukana täysin siemauksin. – Hänellä on paljon ystäviä. Hän on onnellinen, joten mekin olemme onnellisia.