Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Pohjois-Satakunnasta useita joukkueita jatkoon Taitaja9 aluekilpailuun

KANKAANPÄÄ Sataedun Kankaanpään yksikössä miteltiin pohjoissatakuntalaisten nuorten kädentaidoissa toiminnallisen Taitaja9-kilpailussa 6. marraskuuta. Kyseessä oli valtakunnallisen, yläkoululaisia ammattialoihin tutustuttavan kilpailun paikalliskilpailu. Neljä menestyneintä joukkuetta pääsevät Porissa järjestettävään aluekilpailuun 11. joulukuuta. Paikalliskilpailuun osallistui 17 kolmen hengen joukkuetta Honkajoelta, Jämijärveltä, Kankaanpäästä, Karviasta, Kihniöstä, Laviasta ja Parkanosta. Joukkueet muodostuivat aina saman koulun 7.-9.-luokkalaisista. Satakunnan aluekilpailuun yltäville sijoille kiirivät Jämijärven 1-joukkue, jossa vaikuttivat Vilja Haapaniemi, Väinö Haapaniemi ja Niko Koivumäki. Kankaanpään Pohjanlinnan koulun 4-joukkueessa jatkoon etenivät Tiia Peltonen, Saini Puisto ja Väinä Vehkamäki). Kihniön joukkueesa kisaavat jatkossakin Aatu Annala, Elias Perälä ja Julius Mattila. Jämijärvi keräsi tuplamenestystä 2-joukkuelaisten Aada Elorannan, Paavo Muukkosen ja Miro Viinamäen yllettyä neljännelle sijalle. Kilpailun tarkoitus on herättää nuorten kiinnostusta kädentaitoa vaativiin ammattialoihin ja lisätä arvostusta niitä kohtaan. Taitaja9-kilpailun järjestäjinä toimivat Skills Finland ry ja paikalliset oppilaitokset. Kilpailu koostuu paikalliskilpailusta, oman seudun aluekilpailuista ja finaalista, johon kerätään kaikista aluekilpailuista kaksi parasta joukkuetta. Finaali on kaksipäiväinen, ja se järjestetään loppukeväästä Jyväskylässä valtakunnallisen Taitaja-tapahtuman yhteydessä.