Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Ville ja Kalle sen aloittivat, viimeisimpänä tuli Eero – ITE-patsaat irrottavat hymyjä Pomarkussa

Sinnikkäämpiä onkijoita tuskin löytyy kuin Pomarkun Ville ja Kalle, jotka eivät ole kymmeneen vuoteen hetkeksikään poistuneet apajaltaan keskellä kirkonkylää. Muuta on sentään mielessä käynyt, kun pojilla on talvisaikaan nähty sukset tai luistimet, ja syksyllä on harava nojannut olkaan. Mutta miksi edes jättää mainiota sijaansa, josta on hyvä tarkkailla tapahtumia ja hoitaa päällysmiehen hommia. Kun väkeä vielä käy vierellä istumassa ja jonkun sanankin vaihtamassa, niin onko paikkaa parempaa. Kuten arvata saattaa, näidenkin vakaiden miesten takaa löytyy kaksi aikaan saavaa naista. Kun yhdistetään Airi Ruokosken pulppuava ideavirta ja Marja-Liisa Alanissin tunnettu kädentaito, ei voi syntyä kuin jotain vallan mainiota. Kylänkosken rannalla itsekin asuva Marja-Liisa oli tehnyt upeaan rinnepuutarhaansa muutamia pienehköjä betonihahmoja. Siitäpä rouvien mieleen pälkähti ajatus joessa kivellä istuvasta onkipojasta. Sen olisivat jäät kuitenkin voineet pyyhkäistä mennessään, joten päädyttiin tekemään patsas rannalle. Marja-Liisan autotallissa alkoi verkosta, muovista ja betonikerroksista syntyä onkijan hahmo. Työ opetti tekijöitään. Koska pitkän päälle ei ole mukava olla yksin, tehtiin toinenkin onkipoika. –  Ajattelimme ensin nimetä ne Eeroksi ja Hannuksi, Airi Ruokoski sanoo. Siis tänä keväänä eläkkeelle jääneen kunnanjohtaja Eero Mattssonin ja silloisen kunnanvaltuuston puheenjohtajan Hannu Pärkön mukaan. Järjestettiin kuitenkin nimikilpailu ja kaveruksista tuli Ville ja Kalle. Heti seuraavana keväänä Airi Ruokoski oivalsi, että tokihan Pomarkun pojat piti vappuna lakittaa, kuten muidenkin paikkakuntien patsaat. – Soitin kunnanjohtajalle, että tule paikalle ja Viitasen Lasselle , kuoromiehelle, että tule laulamaan. Väkeä kerääntyi paikalle 20, vaikkei tapahtumasta ehditty missään ilmoittaa. Perinne on jatkunut joka vuosi, ja viime keväänä lakitusta katsomassa ja kevätlauluja laulamassa oli jo 80 henkeä. Tänä vuonna olisi kymmenes Villen ja Kallen lakitus, mutta pojat joutuvat laittamaan vapputervehdyksensä someen, sillä isoa väkijoukkoa ei sovi nyt paikalle kerätä. Lakituksen ohjelmaan kuuluu aina myös puhe. Viimeksi sen piti kappalainen Hannu Anttoora , joka nimesi Villen ja Kallen vieressä alkavan kivisiltatyömaan ylimmiksi valvojiksi. Niinpä näille hankittiin myös asianmukaiset kypärät. Hyvin ovat betonipojat homman hoitaneet, sillä kesällä Pomarkunjoki ylitetään taas tutusta kohdin uusvanhaa siltaa pitkin. Jossain lehtihaastattelussa betonipojat antoivat aikanaan ymmärtää, että mahtuisi rantaan naiskauneuttakin. Pari vuotta Villen ja Kallen jälkeen ilmestyivät Pertta, Liisa ja Ilona. Onkipoikien lisäksi myös nämä ladyt vaihtavat asusteitaan vuodenaikojen ja ajankohtaisen elämänmenon myötä. Siltatyömaan ollessa meluisimmillaan naiset varustettiin kuulosuojaimilla. Nyt kesää kohti mennessä mielessä ovat jo kukkahatut. Villelle ja Kallelle puolestaan on valmistumassa silinterihatut sillan avajaisjuhliin. Vaikka ohikulkijat kertovat tulevansa patsaista aina hyvälle mielelle, ottavat ne kantaa vakaviinkin asioihin. Ville ja Kalle käyttävät hengityssuojaimia näin korona-aikana. – Autotallista löytyi suojaimia, joita oli käytetty betonitöitä tehdessä. Ne kävivät vielä onkipoikien käyttöön, Marja-Liisa Alanissi kertoo. Aika hyvin varusteet ovat saaneet pysyä kantajiensa yllä jokirannassa. Paljon ei ole vuosien mittaan hävinnyt. Patsaat ovat kestäneet myös mainiosti jatkuvaa istumista säässä kuin säässä. – Betoni on säilyt hyvin, mutta toinen pojista kuluttaa paitaansa toista enemmän. Olen joutunut maalaamaan sen pari kertaa uudestaan, Marja-Liisa Alanissi ihmettelee. Valokuvissa Pomarkun betonihahmot ovat matkanneet jopa toiselle puolen maailmaa. – Kyllä siinä aina joku kiehaa ympärillä ja kuvaa itseään niiden kanssa, jopa bussilastillisia kiinalaisturisteja on nähty. Jokunen vuosi sitten kun Marja-Liisa Alanissi ja Airi Ruokoski istuivat kunnantalon aulassa lehtiä lukemassa, kunnanjohtaja Mattsson huikkasi ohi mennessään, että mitäs taiteilijat nyt suunnittelee. – Hän pyysi meitä keksimään jotain valtatie 23:n meluvallin päälle. Airi Ruokoski oli jo kerännyt vanhoja polkupyöriä muuta ideaa varteen, mutta ne päätyivätkin myös taidetienä tunnetun 23:n varteen. Siellä rautalankaverkosta muotoiltu pyöräilevä ”haamuperhe” nyt ilahduttaa ohi ajavia. – Kokeilimme niiden ylle huomioliivejä ja muuta, mutta totesimme, että kypärä riittää. Jokainen saa itse kuvitella loput. Haamuperheen pyöräily on sujunut hyvin tien varressa. Ainoastaan kerran äiti on kupsahtanut kumoon, mutta hätään hälytetty kunnanjohtaja kävi nopeasti nostamassa hänet pystyyn. Mainittavia vammoja ei kaatumisesta koitunut. Kekseliäät pomarkkulaisrouvat ovat valmistaneet patsaita ja hoivanneet niiden juurelle istuttamiaan kukkiakin korvauksetta, mutta viimeinen tulokas eli teollisuusalueen mainoskylttiä valtatien varressa koristava rakennusmies on tilaustyö. – Eero Mattsson sen tilasi, ja kutsumme sitä nyt Eeroksi, Airi Ruokoski ilmoittaa. Eeron hahmo syntyi verkosta Marja-Liisa Alanissin olohuoneen pöydällä. Mittasuhteita varten otettiin mallia eräästä tunnetusta pomarkkulaisesta rakentajasta. Kiinnostavaa on nähdä, tuleeko 23-tien varteen vielä uusia verkkohahmoja. Melkein sen varteen, Pomarkun pesäpallostadionin viereiseen pieneen taidepuistoon palaavat kesäksi ainakin menneen ajan tyyliin pukeutuneet Olka ja kentlemanni. – Meinaan laittaa siihen kesäksi näytille myös vanhan ajan pyykkipäivän. Olen ostanut kirpputorilta jo pitsilakanoita, jotka pääsevät narulle liehumaan, Airi Ruokoski kertoo. Ideoille ei näy loppua.