Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Piristystä pimeään aikaan

Taannoin, ehkä 1970-luvun puolivälissä viimeistään, Karviassa alettiin viettää marraskuun synkkyyttä valaisevaa ehtoota. Nimeksi sille keksittiin (otan itse häpeän) ”Pimiänpeljätysehtoo”. Silloisen Karvian Kotiseutuyhdistyksen toimijat sitä järjestivät joitakin vuosia – ohjelman tekivät paikkakunnan kulttuuria harrastavat ihmiset: näytelmää, tanhua, lopuksi tanssia. Nyttemmin on tuon kulttuuri-iltaman perilliseksi syntynyt kokonainen Willi wiikko, jonka ohjelmatarjonta on runsas ja monenlainen. Esitevihkosen kertomaa viikkosisältöä voi tosiaan kehua pursuavaksi. Päätin pimeän ajan ja henkilökohtaisten surujen aiheuttamaa masennusta torjua osallistumalla wiikon joka päivänä johonkin tilaisuuteen. Päätös toteutui – yksi maanantai jäi väliin. Alkajaisiksi ohjelma tarjosi oikeaoppisesti ”jännitystä, rakkautta, huumoria”: lokakuun 30. toi vierailulle rikoskirjailijan Porista, Arttu Tuomisen . Moista intiimiä tilaisuutta ei kyllä toiste kannata isoon Karvia-saliin sijoittaa. Perjantain neljän tunnin elokuvailta tarjosi traagisen rakkaustarinan ”Hiljaa virtaa Don”. Sitten koko maassa tunnettu, hassunhauska Kalevauva todisti, kuinka noloja kysymyksiä kansa someen lähettääkään. Esiintyjämuusikot soittivat nautittavasti. Sunnuntaina 3.11. opittiin rentouttavaa hengitystä pienellä joukolla. Suomen historian suurista muutoksista yhtä eli torpparien muuttumista tilallisiksi opittiin tietoutta tiistaina, ja keskiviikkona korvat saivat kyytiä, kun video Skantzin eräistä vihkiäisohjelmista oli kuuluvuuden kannalta kai väärin säädetty. Koko Willin viikon itselleni mieleisin ohjelma tarjottiin torstaina 7.11. Karvia-salissa antoi konsertin Karvian perinteikäs puhallinorkesteri, 72 v., yhdessä kolmimiehisen, noin pari vuotta toimineen Retro-pojat –lauluryhmän kanssa. Otsakkeeksi oli pantu ”Sota ja rakkaus” – mikäpä aihepiiri sopikaan paremmin, kun muistellaan syksyä 1939, 80 vuoden takaa. Kaikista soittoporukoista "torvisoittokunta” on lemmikkini, mm. sen takia, että kuuluvuus on taattu ja kiiltävissä soittopeleissä sekä musikanteissa on yllin kyllin seurattavaa. Ohjelma lauluosuuksineen oli niin liikuttava ja ajankohtainen, että se ansaitsisi ehdottomasti uusinnan! Wiikko lähestyi jo loppuaan, ja vielä oli perjantaina mentävä kunnantalon saliin kuuntelemaan ”Helmikuun 30. päivän härkää”. Umpihullusta nimestä viis – soittajat, puhumattakaan laulajista, osoittautuivat taitureiksi, ja laulutarinan teksti oli kuultavan runollista – aiheena parisuhde, kuinkas muuten. Kiitos! Ja lopuksi wiikon huipennukseksi lauantaina teatteri-improvisaation opetusta ja harjoittelua, hauskaa kuin mikä. Ainoat mukaan – yli hankien ja jäiden keliä uhmaten – ilmaantuneet ryhmät olivat Karviasta… noloa. Minkäs teit, ilmojenhaltia ei suosinut matkailua. Williä menoa oli kumminkin tarpeeksi hälventämään hämärää, edes omista maisemista. "Esitevihkosen kertomaa viikkosisältöä voi tosiaan kehua pursuavaksi.