Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Israelin kibbutseilla perinteet jatkuvat

Viikon mittaisella kiertomatkalla Israelissa ehdittiin tutustua kolmeen kibbutsiin ja niiden lähiympäristöön. Matkaan lähdettiin Tiberiaksesta ja päädyttiin Jerusalemiin, vieraillen useissa raamatullisissa kohteissa. Kibbutsien hotellit ja lomakylät sijaitsevat kauniilla ja rauhallisilla paikoilla ja niiden ruokapöydät ovat kuuluisia mainioista herkuistaan. Ein Gedin kibbutsihotellissa Kuolleellamerellä saatiin asua vihreällä keitaalla autiomaan keskellä. Hotellialuetta ympäröi kävelyreitti, missä toiseen suuntaan avautui vuoristomaisema, kun taas vastapuolella kimalteli Kuollutmeri. Monet kävivät kokeilemassa tervehdyttävää kellumista 30-prosenttisessa suolavedessä ja ketterimmät matkalaiset patikoivat vuoristopolkuja. Kuolleenmeren läheisyydessä sijaitsee kuulu Masada-vuori, yksi Israelin suosituimpia nähtävyyksiä. Ylös päästiin kaapelihissillä ja maisema toi mieleen Pöytävuoren Kapkaupungissa. Kuningas Herodeksella oli palatsilinnoitus vuoren huipulla ja myöhemmin viimeiset kapinalliset juutalaiset asettuivat vahvasti linnoitetulle vuorelle vuonna 72. Pitkän piirityksen jälkeen roomalaiset valtasivat vuoren linnakkeineen, mutta ylhäällä ei ollut enää ketään elossa – sotilaat perheineen olivat tehneet itsemurhan. Nykyään linnoitusvuori on kunnostettu vastaamaan historiallista tilaansa. Masada on kuulunut vuodesta 2001 alkaen Unescon maailmanperintöluetteloon. Jotvatan maitokibbutsi sijaitsee turistikohde Eilatin lähistöllä ja siellä tutustuttiin meijerin myymälään. Kuultiin, että yhdeltä linjalta tulee suklaamaitoa ja toiselta saadaan mansikkaa. Makoisaa maitoa ei ostaja saanut lypsää suoraan lehmän utareista, vaan sitä oli myynnissä litran pulloissa. Viimeisin tutustumiskohde oli Ramat Rachelin kibbutsi, mistä avautui näkymä Betlehemiin ja Paimenten kedolle. Kaikkia kibbutsivierailuja yhdistää se, että ruoka on taatusti lähiruokaa. Ein Gedissä ei matkakaveri pyynnöstä huolimatta tuonut hunajaa pöytään, sillä sitä ei nimittäin ollut tarjolla kerta-annoksina. Herkkua mätettiin sen sijaan suoraan kennosta kauhalla lautaselle. Suomalaisia talkoolaisia ei Ein Gedissä vuodenvaihteessa ollut. Työskenteleminen kibbutsilla ja pääsy keräämään etelän hedelmiä oli monen 1960–70-luvun nuoren haave. Kibbutsit ovat olleet Israelin maatalouden perusta ja ensimmäinen osuustoimintatila perustettiin maahan vuonna 1909. Kibbutsien perusperiaate on alusta asti ollut se, että jokainen antaa yhteisölle voimiensa mukaisen työpanoksen ja saa yhteisöltä vastineeksi tarpeittensa mukaan. Nykyisin Israelissa on noin 300 kibbutsia, mutta niiden toimintaperiaatteissa on tapahtunut iso muutos. Kibbutseista on tullut kapitalistisia yrityksiä, joiden tulee liiketoiminnallisesti kannattaa itse itsensä. 1960-luvulle saakka lähes kaikki kibbutsit saivat koko elantonsa maataloudesta, mutta nykyään parhaiten menestyvät ne, joilla on muutakin kaupallista toimintaa. Israelin väestöstä kolme prosenttia on kibbutsien asukkaita. Monet maan yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten Israelin valtion perustajiin kuulunut ja pääministerinä toiminut Golda Meir, ovat kasvaneet kibbutseilla Matkanjohtajina toimivat Elina ja Markku Karonen . Markku on Peltomaiden sukujuurta Pomarkusta. Raamattu on avautunut pariskunnalle uudella ja syvemmällä tavalla Israelissa. He kertovat lentävänsä tähän todelliseen kotimaahansa nykyään 2–3 kertaa vuosittain. Tunnustavina kristittyinä he kertovat innostuvansa yhä enemmän uskostaan, sillä heidän ymmärryksensä Jumalan rakkaudesta on syventynyt paljon Israelissa. Karoset ovat kiinnostuneita myös kulttuurista ja tutustumisesta eri kansoihin. He tapaavat vuosittain ihmisiä kymmenistä maista. Tällä kertaa hyvin erikoinen tapaaminen tapahtui Jordan-joella, missä Markku Karonen keskusteli Yhdysvalloista tulleen ryhmän kanssa. – Harvinaisen ryhmästä teki se, että mukana oli vain mustia juutalaisia, jotka vielä tunnustivat Jeesuksen vapahtajakseen.