Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Jari Koskela: Turpeesta luopumista perustellaan ilmastosyillä, mutta vaikutukset päästöihin ovat epävarmoja

MIELIPIDE Hallitus tavoittelee 80 000 uutta työllistä vuosikymmenen loppuun mennessä. Sitä ennen maassa ehtii olla ainakin kahdet eduskuntavaalit. Vastuuta siirretään seuraajille hamaan tulevaisuuteen. Onko tämä mitenkään realistista? Hallituksen asetellessa tavoitteitaan maamme yritykset ilmoittavat irtisanomisista. Kaipolasta lähtee 450 työpaikkaa, Naantalista 330 ja Lahdesta yli 340. Samaan aikaan hallitus yltiöpäisillä ilmastotoimillaan ja omilla ratkaisuillaan on valmis ajamaan alas turvetuotannon. Useita tuhansia ammattitaitoisia ja ahkeria puurtajia menettää toimeentulonsa. Lupaus uudelleenkouluttamisesta ja -työllistymisestä ei ole yksinkertainen silmänkääntötemppu. Hallitusohjelmassa tavoitellaan energiaturpeen puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Päästökauppamaksut ovat nousseet vajaassa 10 vuodessa kuusinkertaisiksi. Siksi budjettiriihessä tehty veronkorotus tulee vaikuttamaan asiantuntijoiden mukaan käytön vähenemiseen 75 prosenttia jo vuoteen 2025 mennessä. Joko hallitus ei itse tiedä mitä se tekee tai sitten kansalaisia sumutetaan tietoisesti. Turpeesta luopumista perustellaan ilmastosyillä, mutta vaikutukset päästöihin ovat epävarmoja. Energian kulutus ei ole vähenemässä ja luultavasti turve korvautuu ulkomaisella puuhakkeella tai muulla tuontienergialla. Suomalainen työllisyys ei näin kohene. Hallitus tekee päätöksiä, joilla se miellyttää vasemmistolaisia kannattajia ja ärsyttää Keskustan kannattajia. Päätösten vaikutukset työllisyyteen ovat negatiivisia ja päästöjen vähenemiseenkin kyseenalaisia. Toistaiseksi hallituksen konkreettisin työllisyystoimi on uusien virkailijoiden palkkaaminen TE-keskuksiin. Sillä ei Suomea suosta nosteta. Jotta työnhaku olisi tuloksellista, on työpaikkoja oltava. Huonolta näyttää. Suomella ja varsinkaan hallituksella ei ole varaa siihen, että ahkerien ihmisten uurastukset katoavat hallituksen vastuuttomuuden vuoksi taivaan tuuliin. Nyt tarvitaan selkeitä panostuksia suomalaiseen työhön ja yrittämiseen. "Toistaiseksi hallituksen konkreettisin työllisyystoimi on uusien virkailijoiden palkkaaminen TE-keskuksiin.